lauantai 17. elokuuta 2013

Pekaanipähkinä-kinuskijuustokakku

Parin viime viikon ajan keittiötäni ovat hallinneet juustokakut. Päätimme nimittäin muutaman ystävän kanssa pistää pystyyn juustokakkukahvilan Ravintolapäivän ajaksi. Ja sehän tarkoittaa että kakkuja on täytynyt koekokkailla ja testata hyvissä ajoin ennen H-hetkeä, jotta Ravintolapäivänä saa priimaa tavaraa tarjolle.
Yksi testattavista resepteistä löytyi amerikkalaisesta Bake or Break -blogista. Ja eihän siitä huonoa voi tulla kun yhteen kakkuun ahtaa melkein kilon tuorejuustoa, kinuskia, pähkinöitä... Muokkasin reseptiä hieman, ja työporukka sai toimia koemaistajina. Vastaanotto oli hurmoksellinen (hahaa, ehkä hieman liitoiteltu kuvaus mutta ei se palaute huonoa ainakaan ollut!)
Tervetuloa siis maistamaan Juustokakkutaivaan antimia Ravintolapäivänä 18.8.2013 klo 11-15 osoitteeseen Martinpojankatu 24, Tampere (Turtolan Citymarketin takana). Tarjolla sen seitsemän sortin juustokakkuja, muun muassa tätä ihanaa pekaanipähkinä-kinuskijuustokakkua!


Pähkinäinen suklaajuustokakku ja kinuskia
 




















Pohja:
3 dl Digestive-keksejä murskattuna
4 rkl voita
1.5 tl sokeria

Täyte:
800 g Philadelphia maustamatonta tuorejuustoa
160 g Philadelphia Marabou suklaatuorejuustoa
1.5 dl sokeria
1 keltuainen
3 munaa
1 rkl vaniljasokeria

Kinuski:
2 dl kermaa
2 dl sokeria
50 g voita

Päälle:
Pekaanipähkinöitä
Dajm-suklaata

Murskaa Digestive-keksit melko pieneksi muruksi ja lisää joukkoon pehmeä voi ja sokeri. Sekoita tasaiseksi ja painele irtopohjavuuan pohjalle (läpimitta 25-28 cm).
Tee täyte: sekoita tuorejuustot ja sokeri ilmavaksi, sileäksi massaksi. Lisää keltuainen ja kananmunat yksi kerrallaan tuorejuustomassan joukkoon. Sekoita jokaisen lisäyksen jälkeen hyvin. Lisää lopuksi vaniljasokeri. Kaada täyte pohjan päälle ja paista n. 40 minuuttia 165 asteisessa uunissa alatasolla. Sammuta tämän jälkeen uuni, avaa uuninluukku raolleen ja anna kypsyä jälkilämmössä tunnin verran.

Kinuski: Paahda sokeria pannulla kullanruskeaksi. Kuumenna kerma kasarissa ja lisää pannulle sulaneen ja paahtuneen sokerin joukkoon. Lisää nokare voita. Sekoita ja keittele miedolla lämmöllä kunnes kinuski sakenee.

Kaada kinuskia täysin jäähtyneen kakun päälle. Ripottele pinnalle  rouhittuja pekaanipähkinöitä, murskattua Dajm-suklaata ja sormisuolaa. Parasta kakku on seuraavana päivänä, kun se saa makustua jääkaapissa yön yli.


lauantai 10. elokuuta 2013

Nopea marjapiirakka

Tässä se tulee - nimittäin pakollinen, loppukesään kuuluva marjapostaus. Kesäloman viimeisellä viikolla nautiskelin nimittäin pitkistä metsälenkeistä ja haalin ohimennen mukaan marjoja ja sieniä. Metsä on minulle pyhä paikka, mieli rauhoittuu täydellisesti luonnon helmassa.
Erään metsäretken saaliista leivoin mehukkaan mustikka-vadelmapiirakan. Resepti löytyi Pirkan nettisivuilta. Alkuperäisessä reseptissä täytteeseen kuului tuorejuustoa. Koska sitä ei kaapissani löytynyt, korvasin sen rahkalla. Hyvää, mehukasta ja mikä parasta - tuoreet,vastapoimitut marjat pääsevät oikeuksiinsa! 

Pohja:
100 g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaurahiutaleita
1/2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 luomumuna

Täyte:
5-8 dl mustikoita ja vadelmia
200 g rahkaa
1 kananmuna
3/4 dl sokeria
2 rkl sitruunamehua
1 tl vaniljasokeria

Sulata rasva. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseoksen joukkoon muna ja rasva. Sekoita puuhaarukalla. Painele taikina piirakkavuuan (käytin neliskanttista 25x25 cm kokoista vuokaa) pohjalle ja reunoille jauhoja apuna käyttäen. 
Paista piirakkapohjaa ensin ilman täytettä 200 asteisessa uunissa viitisen minuuttia.
Valmista täyte: sekoita rahka, muna, sokeri, sitruunamehu ja vaniljasokeri keskenään. 
Levitä marjat esipaistetulle piirakkapohjalle ja kaada täyte marjojen päälle.
Paista piirakkaa 200 asteessa 25-30 minuuttia. Tarjoa jäähtyneenä.


Vadelma-mustikkapiirakka

Vadelma-mustikkapiirakka

tiistai 6. elokuuta 2013

Mansikkajäätelöä!

Mikä ilon päivä - nimittäin eräs kesäinen tiistai kun talouteen saapui jäätelökone! Työkaverin turhake sai uuden kodin meikäläisen keittiöstä. On se mahtava laite! Ensimmäisellä viikolla testasin konetta pariinkin otteeseen. Niin mansikka- kuin suklaajäätelökin onnistui yli odotusten: täynnä makua, paljon parempaa kuin kaupan jäätelöt.
Jäätelönteko on inspiroivaa puuhaa. Rajattomasti mahdollisuuksia kokeilla eri makuvariaatioita. Pieni ruokakemisti sisälläni heräsi: miksi toisissa jäätelöresepteissä on kananmunaa, toisissa ei? Miten eri raaka-aineet vaikuttavat jäätymiseen, koostumukseen, sulamiseen? Voi tätä mahtavaa uuden oppimisen tunnetta!
Koneeni on Ariete-merkkinen ja pakastimessa jäähdytettävää mallia: jäätelökoneen kulhoa siis jäähdytetään pakastimessa ensin vuorokausi ennenkuin varsinaiseen jäätelöntekoon päästään. Itse en kokenut tätä vuorokauden ennakointia hankalaksi. Aion säilyttää kulhoa pakastimessa, tällöin se on käyttövalmiudessa milloin vain jäätelönhimo iskee. Kulho on melko iso, se ei mihinkään pieneen pakastelokeroon mahdu. Valmista jäätelöä tuli vajaa litra. Oheisen mansikkajäätelön ohjeen löysin Kotilieden nettisivuilta.
PS. Kiitos työkaverille: jäätelökoneen myötä toteutui yksi keittiöunelma!

Mansikkajäätelö jäätelökoneella

250 g tuoreita mansikoita
125 g sokeria
1 rkl sitruunamehua
2 dl kuohukermaa
1 dl kulutusmaitoa

Soseuta mansikat sauvasekoittimella, sekoita joukkoon sokeri ja sitruunamehu. Lisää mansikkasoseen joukkoon kerma ja maito ja sekoita ainekset keskenään. Kaada seos jäätelökoneen jäähdytyskulhoon ja veivaa jäätelökoneella puoli tuntia. Kaada sen jälkeen jäätelömassa pakkasenkestävään astiaan ja jäähdytä loppuun pakastimessa (n. 2 tuntia).


Mansikkajäätelöä jäätelökoneella

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Tapas-taivas San Sebastian

Täällä sitä taas ollaan, kuukauden kesäloman (joka samalla muodostui näköjään blogilomaksi...) jälkeen! Minulla on kuitenkin täydellinen tekosyy tähän kuukauden blogitaukoon: kiertelin Espanjaa pohjoisesta etelään ja kyllä - nyt kolmannella Espanjan reissulla se löytyi. Nimittäin tapas-taivas! Maailman parhaan ruuan Mekka! Kaltaiseni tapas-fanaatikon unelma!
Ei ole nimittäin tapaksissa San Sebastianin pikkukaupungin voittanutta. Olen testannut Barcelonat, Sevillat, Madridit ynnä muut. Piti matkustaa Pohjois-Espanjaan Atlantin rannikolle kunnes löytyi minun ruokaparatiisini: idyllinen pikkukaupunki, jossa tunnelmallisten ravintoloiden tiskit täytetään mitä erilaisimmilla, herkullisilla tapaksilla.
Ehkä se on nimenomaan tämä tarjoilutapa, joka miellyttää, ja joka oli kaupungin lukuisille tapasravintoloille tyypillistä: baaritiski täynnä (ja todellakin: täynnä! Vieri vieressä! Paljon! Montaa sorttia!) pieniä, taidokkaita herkkuja. Ja ei, kyseessä ei todellakaan ole mikään "Golden Rax Pixxa-buffet" -tyylinen ratkaisu, jossa eltaantunut ruoka makaa tiskillä koko päivän.
Muualla Espanjassa tapaksia tilataan yleensä ruokalistalta, tiskillä saattaa olla esillä muutamaa sorttia, ja nekin melko yksinkertaisia tyyliltään. Barcelonassa muistan nähneeni vastaavia, runsaita tapastiskejä muutamassa kuppilassa.
Noh, sinne jäi San Sebastian Atlantin aaltojen hyväiltäväksi. Projektinani on lähitulevaisuudessa loihtia tapaksia kaupungin innoittamana - perästä siis kuuluu!

Tapaksia San Sebastianissa




torstai 27. kesäkuuta 2013

Parmesan-kananugetit

Juustoa, voita, kanaa - näistä lähtökohdista ei kovin pahaa voi syntyä. Eikä syntynytkään! Tulipahan nimittäin törkeän hyviä kananugetteja: rapeapintaisia, sisältä mehukkaita. Kylkeen nopea kermaviilikastike ja salaattia. Nam!
Idea nugeteista löytyi amerikkalaisia ruokablogeja kahlaamalla, suomenkielisen reseptin nappasin Rouva Pippurin blogista (tässä olisi linkki kyseiselle sivulle jos tällä kirotulla mobiililaitteella sen saisi tehtyä...). Muokkasin reseptiä hieman mausteiden osalta.

1 pkt (500-600 g) maustamattomia broilerin fileepihvejä

1,5 dl voita sulatettuna
1-3 valkosipulinkynttä oman toleranssin mukaan

2 dl korppujauhoja
1 dl Parmesanjuustoa raastettuna
Suolaa
Pippuria
Savupaprikajauhetta (hahaa! Teenkö mitään ruokaa enää ilman tätä? En!)
Yrttejä, esim. persiljaa tai basilikaa

Päälle: 
Parmesanjuustoraastetta

Leikkaa broilerin fileepihvit suikaleiksi (yhdestä pihvistä n. neljä pitkulaista palaa).
Sulata voi ja hienonna joukkoon valkosipulia.
Sekoita keskenään toisessa astiassa korppujauhot, Parmesanjuusto ja mausteet. Meikäläisen kaapista oli tietenkin korppujauhot loppuneet, mutta ei hätää: löysinpä pari päivää vanhaa leipää josta murustelin omat korppujauhot. Hyvää tuli!
Pyörittele kanaviipaleita pala kerrallaan ensin voissa, sen jälkeen korppujauho-juustoseoksessa. Asettele palat uunipellille.
Ripottele kunkin palan päälle vielä hieman Parmesanraastetta.
Paista kananugetteja 225 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

Itsetehdyt kananugetit

Rahkakakku ja marjoja

Juhannus oli jälleen mahtava tekosyy leipoa herkkuja. Juhannuspäivänä juhla-aterian kruunasi marjavuorella koristeltu rahkakakku. Valion nettisivuilta löytynyt resepti oli äärettömän helppovalmisteinen ja lopputulos oli herkullinen - ja näytti upelta!
Kakun kannattaa ehdottomasti antaa vetäytyä seuraavaan päivään jääkaapissa. Varaudu siis siihen että valmistat kakun tarjoilua edeltävänä päivänä.



Pohja:
200 g Digestive-keksejä
75 g voita

Täyte:
1 prk (200 g) Valio maustettu sitruunarahkaa
1 prk (200 g) Valio maustettu vaniljarahkaa
2 prk (à 150 g) Creme Fraichea 28%
1 muna
3/4 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl perunajauhoja

Koristeluun:
Pensasmustikoita
Mansikoita
Vadelmia

Murskaa keksit. Minä operoin keksit yleensä muovikulhossa puukauhalla. Suosin rouheahkoa keksimurua - en halua että kekseistä tulee jauhoa. Sulata voi ja lisää keksimurun joukkoon. Vuoraa 24 cm:n irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja painele keksi-voiseos pohjalle.
Sekoita täytteen aineet keskenään. Sekoita sähkövatkaimella kunnes ainekset ovat kunnolla sekoittuneet keskenään ja täyte on kuohkeaa. 
Kaada täyte kakkuvuokaan ja paista kakkua uunin alimmalla tasolla 175 asteessa 30 minuuttia.
Anna jäähtyä. Kun irrotat irtopohjavuoan reunuksen kakun ympäriltä, kannattaa irrottaa kakku reunoista ensin veitsellä.
Anna kakun mytiintyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Koristele ennen tarjoilua reilulla kasalla tuoreita marjoja.

Marjainen rahkakakku

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Appelsiinimarinoidut broilerin koipipalat

Siirrytäänpä kakkutaivaasta helppojen kanaruokien pariin.
Tavallisiin broilerin koipipaloihin saa saa kivaa twistiä marinoinnilla. Annoin kananpalojen marinoitua nelisen tuntia, ja sen jälkeen ruuan kypsennys uunissa vei tunnin. Ei varsinaisesti siis mitään pikaruokaa.
Nämä appelsiinimarinoidut kanapamput nautin rapsakan kaalisalaatin kanssa: uutta suomalaista kaalia, kukkakaalia ja honey mustard kastiketta (katso resepti täältä). Hyvää!

1 pkt broilerin maustamattomia koipipaloja
Oliiviöljyä
2 appelsiinia
Suolaa
Pippuria
Savupaprikajauhetta
Ruokoseokeria
Sitruunamehua
Sipulia varsineen
Lipstikkaa
Persiljaa

Kaada broilerin koipipalat isoon astiaan ja heitä sekaan marinadin ainekset: oliiviöljyä, suolaa, pippuria, savupaprikajauhetta ja loraus sitruunamehua. Leikkaa 1 appelsiini siivuksi, puristele siivuista mehua kanojen joukkoon ja nakkaa appelsiinisiivut marinadin sekaan. Anna maustua jääkaapissa useampi tunti.

Lorauta uunivuuan pohjalle oliiviöljyä ja laita vuuan pohjalle pieneksi pilkottua uutta sipulia. Asettele marinoituneet kanapamput astiaan. Marinadissa olleita appelsiinisiivuja ei kannata hyödyntää enää tässä vaiheessa, vaan ota toinen appelsiini, siivuta se, puristele siivuista mehut vuokaan ja asettele siivut kanojen väliin.
Paista 200 asteessa n. 50 minuuttia. Nostin lämpötilaa loppuvaiheessa, jotta sain kanoihin kivan, grillatunoloisen pinnan.
Silppua yrtit ja ripottele kanojen päälle. Vuuan pohjalla on MAHTAVAA appelsiinilientä, jolla kannattaa valella kanapamppuja hetken aikaa.

Appelsiininmakuiset kanankoivet

Kanaa ja appelsiinia

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Suklaa-appelsiinitäytekakku ja mansikoita

Myönnetään se tähän kärkeen nyt avoimesti: en kestä niitä höttöisiä, vaaleita sokerikakkupohjaisia täytekakkuja.  Niitä, joita tarjoillaan, kun paikallisessa S-marketissa tai pankissa juhlitaan1-vuotista taivalta kakkukahveilla ja jokainen asiakas saa 2cm x 2cm kokoisen palan ällöttävän makeaa kakkua.
Jossain vaiheessa tajusin että mikä pakko täytekakkuun on sitä vaalea höttöpohjaa vääntää - ei muuta kuin suklaata peliin! 
Oma täytekakkureseptini on kulkenut mukanani kohta 15 vuotta. Resepti löytyy vanhasta Valion keittokirjasta nimellä "Mariannen suklaakakku". Sitä voi muuntaa ja muokata, luoda variaatioita eri sesonkien mukaan. Pääsiäisenä kakun väliin pääsi keltainen mangotäyte, tänä viikonloppuna siskonpojan valmistujaisjuhlissa herkuteltiin kakun appelsiini-mansikka -versiolla. Taistelu vaaleita sokerikakkupohjia vastaan jatkukoon!

Kakkupohja:

2 luomumunaa
2,5 dl sokeria
1 dl maitoa
0,5 dl kuohukermaa
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2,5 dl jauhoja
150 g voita
100 g Marabou appelsiinikrokanttisuklaata rouhittuna

Täyte:

100 g Viola appelsiinituorejuustoa
1/2 dl kuohukermaa vaahdotettuna
Tuoreita mansikoita
Appelsiinimehua kostutukseen

Päälle:
 
Kermavaahtoa
Tuoreita mansikoita

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita maito ja kerma keskenään. Lisää ne muna-sokerivaahtoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kaada siivilän läpi taikinan joukkoon. Sulata voi, ja kaada jäähtyneenä taikinan joukkoon. Sekoita. Rouhi suklaa ja kääntele se lopuksi taikinaan.
Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan. Käytin tällä kertaa 27 cm läpimittaista vuokaa - kakusta tuli mukavan matala ja sen pystyi silti leikkaamaan helposti kahteen osaan. 23 cm vuualla kakkuun saa jopa kaksi kerrosta, jos leikkaustaito riittää. Reseptin täyte riittää yhteen kerrokseen. 
Paista kakkua 175 asteessa n. tunti. 
Kakkupohja kannattaa tehdä tarjoilua edeltävänä päivänä jotta se mytiintyy yön yli todella muhevaksi!

Tee täyte tarjoulupäivänä:
Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto. Paloittele mansikat ja kääntele tuorejuustovaahdon joukkoon.
Leikkaa kakku kahtia ja kostuta appelsiinimehulla. Levitä täyte kakkupohjalle. Levitä kakun päälle kermavaahtoa ja reilusti mansikoita. 

Suklaa-appelsiinitäytekakku ja mansikoita
 

maanantai 20. toukokuuta 2013

Lounas neljässä Vuodenajassa ja brunssi Valossa

Tampereen kauppahalli Neljä VuodenaikaaHypätäänpä omien leipomusten parista välillä vieraisiin pöytiin.
Piipahdin männä viikolla Tampereen Kauppahallissa lounaalla. Ravintola 4 vuodenaikaa ja paikan legendaarinen ranskalainen kalakeitto - tämän parempaa kalaruokaa en muista koskaan ravintolassa syöneeni. Maukas liemi, herkullista kalaa ja tuoreita kasviksia, kaiken kruununa muutama pala juustolla gratinoitua leipää ja valkosipulimajoneesia. Pettämötän combo! Kauppahallin eloisa miljöö tuo paikkaan oman säväyksensä. Ja mikä mahtavinta, ravintola on laajentamassa viereiseen liiketilaan, joten istumapaikkojakin on luvassa lisää. Tätä paikkaa ei voi hehkuttaa liikaa!
Kahvila Valon brunssi

Helluntaina testasin Kahvila Valon brunssin. Tarjoomukset eivät aivan olleet 18,40 euron arvoisia, mutta melkein. Tarjolla oli mm. tuoreita luomusämpylöitä ja croissanteja (ihania!), muutamaa salaattia, juustoja, maalaislohkoperunoita (omaa tuotantoa, ei eineksiä - siitä plussaa), kikhernepateeta (hyvää!), lihapullia sekä höysteenä säilykeosastoa: oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja, marinoituja valkosipuleita. Jälkiruuaksi pannukakkua (nam!), suklaakakkua (vaatimaton pläjäys, maistui kaakaojauheelta tai halpis-taloussuklaalta) sekä mangorahkaa. Lisäksi juomapöydän antimet (appelsiinimehua ja makuvettä) sekä kahvia (hyvää, kehui sisko).
Ympäristö on viihtyisä, ja paikassa on kiva, rustiikkinen tunnelma. Pettymys Valon brunssi ei missään nimessä ollut, saattaisin tulla toistekin jos tarjoomuksissa tapahtuu pientä skarppausta tai jos hinta laskee.

 
 

perjantai 10. toukokuuta 2013

Romesco-kastike

Ei voi mitään: siinä on vaan jotain erityistä kun talven ja sateisen kevään jälkeen nenään tuoksahtaa ensimmäiset grilliruuan käryt. Helatorstain ruokalistalla oli grillattuja kanafileitä ja feta-rypälesalaattia ja oheen itsetehtyä Romesco-kastiketta. Romesco osoittautui todella hyväksi ja raikkaaksi kumppaniksi grilliruualle. Resepti löytyi toukokuun Pirkka-ruokalehdestä.

Romesco-kastike

2-3 (250g) tomaattia
1 (200g) punainen paprika
1 dl cashewpähkinöitä
1 viipale paahtoleipää
2 valkosipulinkynttä
1 rkl valkoviinietikkaa
1 tl sokeria
3/4 tl suolaa
Mustapippuria
2 rkl luomuoliiviöljyä

Puolita tomaatit ja paprikat. Poista molemmista siemenet ja kannat. Nosta tomaatit leikkauspinta ja paprikat kuoripuoli ylöspäin uunipellille leivinpaperin päälle. Levitä leivinpaperin toiselle reunalle pähkinät ja paahtoleipä. Paahda 225 asteessa uunin keskitasolla noin 5 minuuttia, kunnes leipä ja pähkinät ovat paahtuneet. Ota ne pois uunista ja jätä jäähtymään. Jatka tomaattien ja paprikan paahtamista vielä n. 8-10 minuuttia, kunnes paprikat ovat saaneet hieman väriä. Poista kuoret ja anna jäähtyä haaleiksi.
Hienonna pähkinät ja paahtoleipä blenderissä (tai sauvasekoittimella). Hienonna valkosipuli ja lisää muiden aineiden, oliiviöljyä lukuunottamatta, kera blenderiin. Soseuta tasaiseksi. Lisää öljy koneen käydessä.
Siirrä kastike tarjoiluastiaan ja anna vetäytyä hetki jääkaapissa.


Kastike paahdetuista tomaateista ja paprikasta

lauantai 4. toukokuuta 2013

Espanjalaisissa tunnelmissa: broileripyörykät tomaattikastikkeessa

Ruokaa espanjalaiseen tapaanSain työkavereilta syntymäpäivälahjaksi espanjalaisen herkkukorin - ja samalla haasteen: kerro blogissa mitä saat aikaiseksi korin aineksista.
Ja syntyihän siitä vaikka mitä! Inspiraatio vei mennessään ja keittiössä hujahti espanjalaisfiiliksissä tunti jos toinenkin. Ja mitä siitä sitten syntyi? Savupaprikalla maustettuja broileripyöryköitä tomaattikastikkeessa, sardellileipäsiä ja tomaatti-vuohenjuustosalaattia.
Kiitos rakkaat ystävät hienosta lahjasta!


Savupaprikalla maustetut broileripyörykät tomaattikastikkeessa

600g broilerinjauhelihaa
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
2 rkl tomaattipyrettä
1 muna
Murennettua vaaleaa leipää (n. 1 dl)
Tuoretta timjamia
Suolaa
Pippuria
La Chinata makeaa savupaprikajauhetta
Voita ja oliiviöljyä paistamiseen

Kastike:
Tomaattikastiketta (herkkukorissani oli mahtavaa Salsa de Tomate -luomukastiketta. Jos minulla ei olisi ollut sitä, olisin käyttänyt Muttin kirsikkatomaattisäilykettä)
Suolaa
Valkosipulia
Ripaus sokeria
Tuoretta basilikaa ja timjamia

Tee lihapullataikina: pilko sipuli ja valkosipuli pieneksi silpuksi, murenna vaaleaa leipää pienehköiksi paloiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna tekeytyä 10-15 minuuttia. Muotoile pyöryköiksi ja paista niihin pannulla voi-oliiviöljyseoksessa hyvä pinta. Loppukypsennys tapahtuu uunissa.
Valmista kastike: kaada uunivuokaan tomaattikastike. Sekoita joukkoon mausteet ja pieneksi pilkotut tuoreet yrtit ja valkosipuli. Lisää kastikkeen joukkoon pannulla esipaistetut lihapullat. Kypsennä 200 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia (kunnes lihapullat ovat kypsiä).

Tomaatti-vuohenjuustosalaatti

Kirsikkatomaatteja
Vuohenjuustoa
Tuoretta basilikaa
Oliiviöljyä
Balsamicoa (kaapissa sattui olemaan viikuna-balsamicoa, joka on huikean hyvää!)

Halkaise kirsikkatomaatit, revi joukkoon tuoretta basilikaa. Mausta oliiviöljyllä ja balsamicolla. Murenna pinnalle vuohenjuustoa.


Broilerinjauhelihapyörykät espanjalaiseen tapaan




Espanjalainen tomaattisalaatti


perjantai 26. huhtikuuta 2013

Rahka-juustokakku

Täällä sitä taas ollaan blogin äärellä, ja minkäs muun kimpussa kuin juustokakun!
Oheinen ohje löytyi Valion sivuilta kun etsin kevääseen sopivaa, raikasta kakkuohjetta. Omaa viritystä ohjeessa on mm. täytteeseen lisäämäni mangosose.
Ohje on todella helppo ja onnistumisvarma: ensimmäinen versio päätyi pääsiäisillallisen kruunuksi, toinen työkavereiden kiusaksi työpaikalleni. Kakkua on helppo koristella hedelmillä tai vaikkapa marjoilla ja niiden avulla saa aikaan näyttävän lopputuloksen.

Pohja

100 g voita
1 dl sokeria
1 luomumuna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl jauhettua hasselpähkinää
1 tl leivinjauhetta

Täyte

200 g Valio maustettu sitruunarahkaa
200 g Valio maustettu vaniljarahkaa
2 rasiaa (à 200 g) maustamatonta tuorejuustoa
2 1/2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 dl perunajauhoja
5 luomumunaa
1 dl Bonne-mangososetta

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi.
Pohjusta leivinpaperilla irtopohjavuoka (Ø 24). Voitele vuoan reunat. Taputtele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Laita vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Yhdistä kulhossa kaikki täytteen aineet. Vatkaa seosta n. 3 min sähkövatkaimella niin, että se on tasaista ja kuohkeaa. Perunajauhot kannattaa lisätä seokseen siivilän läpi. Kaada täyte vuokaan.
Kypsennä 150 asteessa uunin alimmalla paistotasolla kypsäksi, n. 60 min. Peitä paiston puolivälissä leivinpaperilla, ettei pinta tummu liikaa. Anna kakun jäähtyä vuoassa. Irrota kakku jäähtyneenä vuoasta ja koristele hedelmillä.


Rahkainen juustokakku


Pääsiäiskakku

tiistai 8. tammikuuta 2013

Juustokakku kera granaattiomenan siementen

Rakastan juustokakkuja! Olivat ne sitten perinteisiä, suklaisia, pähkinäisiä, marjaisia tai mitä muuta hyvänsä. Jokaisen amerikanmatkani on huipentanut pyhiinvaellusmatka Cheesecake Factoryyn jonka vitriinistä minun nimeäni on huutanut 30 erilaisen juustokakun valikoima. Järkihän siinä lähtee!
Oheisesta juustokakkureseptistä on kiittäminen isosiskoani, jonka luona nautiskelin kyseistä herkkua joulunaikaan. Jos et halua kakkuun ylenpalttista joulufiilistä, vaihda pohjan piparkakut Digestive-kekseihin. Kakku on helppo valmistaa, eikä sen tekoon tarvita uunia. Eikä myöskään liivatetta, joka ei ole suosikkejani.

Pohja:
100 g voita
150 g piparkakkuja tai Digestive-keksejä

Täyte:
3 dl kermaa
200 g maustamatonta Philadelphia -tuorejuustoa
3 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl kardemummaa

Pinnalle:
1 granaattiomenan siemenet
Pistaasipähkinöitä rouhittuna

Murskaa keksit ja lisää joukkoon voisula. Voitele irtopohjavuoka (halkaisija n. 24cm) ja painele keksiseos tasaiseksi kerrokseksi vuuan pohjalle.
Vatkaa kerma. Sekoita keskenään tuorejuusto, tomusokeri, vaniljasokeri, kardemumma ja kermavaahto. Levitä täyte pohjan päälle ja laita kakku pakastimeen vähintään neljäksi tunniksi. Kakku voi olla pakkasessa vaikka seuraavaan päivään.
Ota juustokakku huoneenlämpöön n. 15 minuuttia ennen tarjoilua. Koristele kakku juuri ennen tarjoilua granaattiomenan siemenillä: leikkaa granaattiomena kahteen osaan ja naputtele siemenet pois kopauttelemalla ruokalusikalla granaattiomenan kuoripuolelle. Älä kouki siemeniä väkisin irti siemenkodasta - tällöin siementen "kuori puhkeaa" (hahaa, tosi ammattimaisia termejä!) ja niistä karkaa paras osa, eli mehu, pois. Ripottele pinnalle lisäksi rouhittuja pistaasipähkinöitä.

Granaattiomena-juustokakku