perjantai 30. joulukuuta 2016

Vuoden parhaat: suklaajuustokakku, Japani ja Menton

Kaupunkiloma Tokiossa JapanissaIhanaa uutta vuotta sinulle, lukijani! Vuosi alkaa olla päätöksessään, ja tsekkasin huvikseni blogitilastoja. Vuoteen mahtui 36 kirjoitusta: vuosi alkoi blogin kannalta hitaasti - vasta toukokuussa - mutta sen jälkeen tekstejä onkin syntynyt tasaiseen tahtiin niin matkoista, juustokakuista, ruuasta kuin Tampereen ihmeistäkin. Tämän vuoden teksteistä luetuimmat olivat:

1. Maailman paras juustokakku (tein tätä kakkua vuoden aikana ainakin viiteen eri kertaan hieman eri makuvariaatioilla. On se mahtava kakku!)
2. Matkavinkit Japaniin (nähdä Japani kirsikankukkien aikaan - tämä oli maailman paras syntymäpäivälahja itselleni)
3. Matkavinkit Mentoniin Ranskan Rivieralle (tunnelmallinen Menton oli erinomainen kesälomakohde)

Kiitos kuluneesta vuodesta ja inspiroivaa vuotta 2017!

Suklainen juustokakkuSuklainen juustokakku


Kirsikankukat Kiotossa Japanissa

Kirsikankukat Kanazawassa Japanissa
 
Kaupunkiloma Japanissa Kiotossa
 
Loma Mentonissa Ranskassa
 
Loma Mentonissa Ranskassa
 
Loma Mentonissa Ranskassa
 
 










tiistai 20. joulukuuta 2016

Pistaasi-suklaakeksit ja muita syötävän hyviä lahjoja

Mun jouluperinteisiin kuuluu erilaisten suklaa- ja pähkinäkeksien valmistaminen. En ole piparkakkujen ystävä, ja jossain vaiheessa hoksasin että mikä pakko mun on niitä jouluna puputtaa - miksen tekisi keksejä joista oikeasti tykkään. Valmistan keksejä monta pellillistä: osa menee läheisille lahjaksi, osa itselle jouluajan herkutteluun. Vakiokamaa ovat amerikkalaiset suklaakeksit joita teen hyväksihavaitulla, jo 20 vuotta käytössäni olleella reseptillä. Joka vuosi testaan myös jotain uutta reseptiä. Tänä vuonna kokeiluun päätyi pistaasikeksit, joiden resepti löytyi K-ruoka -sivustolta.
Itsetehdyt keksit ovat ihana (ja himoittu) lahja!
Ps. Löydät aikaisemmasta postauksestani lisää joulukeksien reseptejä, mm. alemmassa kuvassa näkyvien valkosuklaacookiesien ohjeen!

Pistaasi-suklaakeksit


125 g pistaasipähkinöitä
200 g voita
1 1/2 dl fariinisokeria
1 kananmuna
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Kuori pistaasipähkinät ja leikkaa ne veitsellä rouheeksi.
Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri. Lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita jauhot, leivinjauhe, vanoljasokeri ja 1/2 dl pistaasipähkinörouhetta keskenään ja sekoita taikinaan. Anna taikinan kovettua jääkaapissa noin 30 minuuttia. Ota taikinasta reilu pikkulusikallinen taikinaa ja pyöritä palloksi. Laita pallot leivinpaperin päälle ja litistä niitä hieman. Paista 175 asteessa n. 10 minuuttia.
Koristele keksit kun ne ovat täysin jäähtyneet.
Koristelu:
Paloittele suklaa kulhoon ja sulata mikrossa n. 20 sekuntia kerrallaan. Sekoita välillä jotta suklaa sulaa tasaisesti. Kasta keksit osittain suklaaseen ja nosta leivinpaperin päälle. Ripottele suklaan pinnalle pistaasipähkinärouhetta.


Suklaalla koristellut pistaasikeksit
Pistaasi-suklaakeksit

Valkosuklaakeksit
Valkosuklaacookies

maanantai 12. joulukuuta 2016

Turkkilaiset täytetyt kanaleivät ja tzatzikia


Hain viikonloppuna ruokainspiraatiota turkkilaisesta ruokakaupasta. Suosikkini Tampereella on Alanya Oriental Market Puutarhakadulla (Puutarhakatu 14). Etnisissä ruokakaupoissa on mahtava koluta hyllyjä ja ihmetellä purkkeja ja purnukoita. Löysin kaupasta mahtavia tuotteita: turkkilaista leipää, tuoretta minttua, fetajuustoa ja paprikatahnaa. Näistä aineksista syntyi wrappejä turkkilaiseen tapaan. Täytteenä oli paprikatahnalla maustettua broileria, fetaa, salaatinlehtiä ja tzatzikia.
Tzatziki on mahtavan monikäyttöinen kastike, joten oheinen resepti kannattaa laittaa muistiin. Käytän tzatzikia mm. kanatäytteisissä pitaleivissä, ja se sopii myös hyvin kanapihvien höysteeksi (oheen salaattia ja vaikkapa kreikkalaista paistettua juustoa Saganakia - aijai, nyt tuli nälkä!).

Tzatziki


puolikas kurkku
200 g turkkilaista jogurttia
2 valkosipulin kynttä
suolaa
sokeria
tuoretta minttua

Kuutioi kurkku pieniksi paloiksi. Laita palat puhtaan keittiöpyyhkeen päälle ja puristele varovasti osa nesteestä pois. Laita turkkilainen jogurtti tarjoilukulhoon ja sekoita kurkkukuutiot sen joukkoon. Purista 2 valkosipulinkynttä jogurtin sekaan. Mausta suolalla ja sokerilla. Lisää joukkoon tuoretta minttusilppua. Anna mytiintyä jääkaapissa puolisen tuntia ennen tarjoilua.

Broileritäytteiset kanarullat ja tzatzikia


perjantai 9. joulukuuta 2016

Nopeaa arkiruokaa: kylmäsavulohi-pecorinopasta

Tämän päivän ruokainspiraatio lähti pecorinojuustosta. Olin ostanut köntin kyseistä juustoa Lidlistä pari viikkoa sitten ilman sen kummempaa suunnitelmaa sen käyttöön liittyen. Ja tänään tuijotin jääkaapin uumeniin ilman minkäänlaista inspiraatiota ruuanlaittoon, ja kyseinen pecorino tuijotti minua takaisin, vieressään paketti kylmäsavulohta. Näistä aineksista lautaselle syntyi kylmäsavulohi-pecorinopasta, mukana aavistus sitruunaa. Herkullinen yhden kattilan ihme, jossa ainoa ruuanvalmistustaitoja vaativa osuus on pastan keittäminen.

Kylmäsavulohi-pecorinopasta


250 g pastaa
200 g kylmäsavulohta
150 g pecorinojuustoa
1-2 rkl sitruunalla maustettua rypsi- tai oliiviöljyä (esim. Keijun sitruuna-basilika yrttiöljy sopii tähän erinomaisesti)
Suolaa
Mustapippuria

Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä. Pastan kypsymisen aikana valmistele muut ainekset: raasta pecorino ja leikkaa kylmäsavulohi ohuiksi suikaleiksi.
Kun pasta on kypsää, kaada kattilasta keitinvesi pois. Lisää kattilaan pastan sekaan raastettu pecorinojuusto ja sekoita. Lisää loraus sitruunaöljyä, kylmäsavulohisuikaleet ja mausta suolalla ja pippurilla.


kylmäavulohipastaa ja pecorinoa

tiistai 6. joulukuuta 2016

Ravintolavinkit Helsinkiin

Vietin viikonloppuna minilomaa Helsingissä. Viikonlopusta tuli todellista ruokanautintojen ilotulitusta: olin valinnut kaikki ruokapaikat jo etukäteen blogeja (esim. wtd.fi julkaisi mielenkiintoisen listauksen juuri ennen reissuani) ja ravintola-arvosteluja tutkimalla, joten huonoa ruokaa ei tällä reissulla osunut kertaakaan vastaan. Syömisen lisäksi ohjelmaan mahtui shoppailua ja jouluisen Helsingin ihastelua. Mutta palataanpa siihen syömiseen. Helsinkihän on täältä maalaispitäjä Tampereelta katsottuja suoranainen suurkaupunki, ja persoonallisia ravintoloita täynnä -  paikkoja, joissa tuntuu ja maistuu henkilökunnan intohimo omaa tekemistään kohtaan. Tässä parhaat poiminnat viikonlopun ravintolakohteista:

1. Fat Ramen (Lönnrotinkatu 34, Hietalahden kauppahalli): iso kulho täynnä nuudelia, herkullista lientä ja muita tykötarpeita oli täydellinen valinta talvipäivän lounaaksi.  Maukasta ja lämmittävää. Kiva miljöö Hietalahden kauppahallissa. Erinomainen hinta-laatusuhde.

2. The Lucky Bastard (Itiksen kauppakeskus, 2. krs.): kerrankin laadukasta ostoskeskussyömistä. Joo, tarjolla hampurilaisia niinkuin sadassa muussakin ostoskeskusravintolassa, mutta tässä paikassa on yritystä ja hampurilaisissa kivaa twistiä. Kanahampurilainen savupaprikamajoneesilla oli superhyvä. Ja ähkynkin uhalla oli pakko maistaa myös freak shakea: suklainen överipirtelö oli mahtava!

3. Gaijin (Bulevardi 6): kehuttu ja hehkutettu - eikä suotta. Kymmenen ruokalajin Gaijin menu oli erinomainen: kaikki annokset eivät yltäneet "ylimaallisen hyvää" -kategoriaan, mutta muutama sinne pääsi, ja loputkin olivat vähintäänkin hyviä. Palvelu toimi juuri niin hyvin kuin tällaisessa paikassa pitääkin: keskiössä asiakas sekä ruoka. Ehdottomasti hintansa väärti!

Ja loppuun vielä extravinkki (koska vihkot ja paperiaskartelu on melkein yhtä tärkeää kuin syöminen):

Putinki (Korkeavuorenkatu 19): ihana vihko- ja paperikauppa lähellä Designmuseota Ullanlinnassa. Persoonallisia vihkoja, kortteja ja muuta paperitavaraa.



Helsingin ravintolavinkit: Fat Ramen
Fat Ramen: smokey duck.


Helsingin ravintolavinkit: Fat Ramen



Helsingin ravintolavinkit: Gaijin
Gaijinin tiikerirapuja.







Helsingin ravintolavinkit: Gaijin
Inkivääri-mantelikakkua ja vanilja-kurpitsajäätelöä Gaijinin tapaan.




Helsingin ravintolavinkit: Lucky Bastard
Lucky Bastard: chocolatechip freakshake.




Helsingin ravintolavinkit: Lucky Bastard
Lucky Bastard: The Old Bird -kanaburgeri.


perjantai 2. joulukuuta 2016

Vinkki viikonlopuksi: luonnonihmeitä Lapinniemessä

Kävin lenkkeilemässä Rauhaniemen ja Lapinniemen suunnalla Tampereella. Näsijärven rantamaisemissa odotti mahtava näky: luonnon muovaamia jääveistoksia. Koko rantakaistale Rauhaniemen Kansankylpylästä Lapinniemen Kylpylän kohdalle saakka oli täynnä puihin, heiniin ja sillankaiteisiin jäätyneitä jääpuikkoja. Uskomaton, vangitseva näky! Suuntaa siis kävelylenkki Lapinniemen suuntaan - jääpuikot lienevät paikoillaan niin kauan kuin pakkasta riittää.

Luonnonihmeitä Tampereella

 
Luonnonihmeitä Tampereella
 
Luonnonihmeitä Tampereella
 
Luonnonihmeitä Tampereella

Luonnonihmeitä TampereellaLuonnonihmeitä Tampereella


torstai 24. marraskuuta 2016

Roadtrip USA:ssa


Autolla YhdysvalloissaVuosi lähenee loppuaan ja sen myötä mietinnät ensi vuoden matkoista. Minne haluan mennä? Mitä haluan kokea? Matkojen suunnittelu ja eri vaihtoehtojen pyörittely on mahtavaa aikaa. Viime aikoina päässä on alkanut muhia ajatus kolmannesta USA:n roadtripistä: olisiko seuraava kohde Yhdysvaltain syvä etelä?

Roadtrip USA:ssa: vinkkejä ja kaksi reitti-ideaa


Ensimmäinen roadtrip Yhdysvalloissa suuntautui viitisen vuotta sitten Kaliforniaan, toinen Las Vegasiin ja Utahin kansallispuistojen alueelle vuonna 2012. Molemmat reitit olivat tarkan suunnittelun tulosta: halusimme mieheni kanssa reitin varrelle mahdollisimman paljon sellaista tietä, jonka ajaminen jo itsessään olisi nähtävyys.
Kalifornian rannikkotie, Pacific Coast Highway 1, on yksi ikonisimmista roadtrip-reiteistä Yhdysvalloissa. Tie kiemurtelee pitkin jylhää rannikkoa upeissa maisemissa siten, että meri näkyy lähes koko ajan auton ikkunasta. Reittimme kulki San Fransiscosta pohjoiseen Mendocinoon saakka meren rantaa, ja takaisin San Fransiscoon palasimme Sonoma Valleyn viinialueen läpi. Matkaa kertyi yhteensä kuutisensataa kilometriä.


Autolla Yhdysvalloissa
Chicago, Illinois.
Matkaohjelma:
Päivät 1-2: Jetlagista toipumista ystäviemme luona San Fransiscon lähellä Santa Clarassa
Päivät 3-7: Viisi päivää San Franciscossa. Sen jälkeen auton vuokraus ja kohti Highway Onea!
Päivät 8-9: Pacific Coast Highway
Päivät 10-11: Sonoma Valley
Päivä 12: San Francisco ja paluulento Suomeen

Seuraavana vuonna uskaltauduimme jo pidemmälle autoreissulle. Matkaa Las Vegasista Utahin kansallispuistojen läpi Salt Lake Cityyn kertyi reilut 1300 km. Reittivalinta osui nappiin: matkan varrelle osui ikonisia maisemia ja ajamamme tiet tuottivat elämyksiä jo sinällään. Tällaisten teiden löytämiseksi kannattaa tsekata netistä sivustoja, jotka esittelevät Yhdysvaltain merkittäviä maisemateitä, National Scenic Byways. Näin löydät roadtripillesi tiet, joiden ajaminen ei käy puuduttavaksi.

Autolla yhdysvalloissa
Point Arena, Kalifornia.
Matkaohjelma:
Päivät 1-2: Chicago. Lento lopulliseen päämääräämme kulki tätä kautta joten päätimme jäädä muutamaksi päiväksi tutustumaan kaupunkiin. Susoittelen tällaista loivaa laskua: paikalliseen aikaan tottuminen vie muutaman päivän, joten auton rattiin ei kannata hyökätä heti ensimmäisenä päivänä.

Päivät 3-4: Lento Chicagosta Las Vegasiin. Muutama päivä SinCityssä. Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa joku show: me päädyimme Cirque de Soleilin näytökseen. Huikea spektaakkeli! Autonvuokraus. Matka kohti Utahia alkaa!
Päivät 5-10: Utahin kansallispuistot: Zion, Capitol Reef, Bryce Canyon, Canyonlands, Arches. Uskomattomia maisemia, upeita luonnonihmeitä, hienoja maisemateitä.
Päivät 11-12: Salt Lake City ympäristöineen. Kannattaa käydä tsekkaamassa Park City!
Päivä 13: Lento Salt Lake Citystä Suomeen


Autolla Yhdysvalloissa
Zion National Park, Utah.

Autolla Yhdysvalloissa
Arches National Park, Moab, Utah.


Autolla Yhdysvalloissa
On the road. Utah.
Autolla Yhdysvalloissa

Autolla Yhdysvalloissa





maanantai 21. marraskuuta 2016

Helpot uunijuurekset

Viime viikolla kaupassa käydessäni ilahduin juureshyllyjen valikoimasta: tarjolla oli mahtava kavalkadi kotimaisia herkkuja! Uunijuurekset ovat äärettömän helppo ja toimiva lisäke melkein ruualle kuin ruualle. Samalla reseptillä voi tehdä ruokaa melkein mistä tahansa juureksista. Minun vuokaani päätyi lanttua, palsternakkaa ja ihanan näköistä raitajuurta.

Uunijuurekset

1 palsternakka
1 lanttu
3 raitajuurta
Tuoretta timjamia
Suolaa
Mustapippuria
Hunajaa
Oliiviöljyä

Kuori juurekset ja leikkaa lohkoiksi. Laita uunivuokaan ja ripottele päälle suolaa ja pippuria. Valuta juuresten päälle hieman hunajaa ja oliiviöljyä. Laita vuokaan pari oksaa timjamia.
Paista 200 asteisessa uunissa 30-40 minuuttia. Kääntele juureksia muutaman kerran paiston aikana.

Uunissa paahdetut juurekset

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Intialainen broileripata

Kanapataa intialaisittain
Tein tänään intialaisilla mausteilla ryyditettyä broileripataa. Pataruuat ovat täydellistä talviruokaa: kun ulkona on harmaata ja kylmää, on ihanaa nauttia sunnuntailenkin jälkeen mausteista, lämmittävää lohturuokaa. Mitään pikaruokaa tämä ei ole: broileri saa marinoitua ensin yön yli, ja varsinainen ruuanvalmistus vie puolisentoista tuntia. Mutta hei, itse en ainakaan keksi parempaa tapaa viettää leppoisaa sunnuntaipäivää.

Intialainen broilerpata uunissa


n. 600 g broilerin maustamattomia paistileikkeitä

Marinadi:
Tuoretta inkivääriä peukalonpään kokoinen pala
3 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
Puoli pussia (20g) Tikka Masala -mausteseosta
Puolikas sitruuna
Suolaa
Mustapippuria
Rypsiöljyä

Pataan:
Voita paistamiseen
Tuoretta inkivääriä peukalonpään kokoinen pala
3 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
2 porkkanaa
3 perunaa
2 sipulia
Puolikas omena
Kasvisliemukuutio
Loput Tikka Masala -mausteseoksesta
Ripaus kanelia
1 prk  (200 ml) kookosmaitoa

Koristeeksi:
Tuoretta korianteria
Cashew-pähkinöitä

Lisukkeeksi:
Tummaa riisiä

Laita kanat marinoitumaan edellisenä päivänä: leikkaa paistileikkeet muutamaan osaan ja laita kulhoon, nakkaa perään kuorittu, viipaloitu inkivääri, veitsellä murskattu valkosipuli isohkoina paloina sekä viipaloitu chili, josta olet poistanut siemenet. Lisää Tikka Masala -mausteseosta, suolaa ja mustapippuria. Viipaloi puolikas sitruuna, purista paloista hieman mehua ja heitä palat kanan joukkoon. Sekoita. Lisää lopuksi hieman rypsiöljyä. Broilerit saavat marinoitua kaapissa seuraavaan päivään.

Aloita padan valmistus laittamalla uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja valmistelemalla ainekset:
Pilko tuore inkivääri pieniksi paloiksi, samoin chili ja valkosipuli.
Kuori sipulit, porkkanat ja perunat ja leikkaa paloiksi. Palat voivat olla reilun kokoisia.
Kuori ja kuutioi omena.

Suurin osa aineksista menee pataan pannun kautta. Aloita broilerista: laita pannulle voita ja paista broileriin kuumalla pannulla kaunis pinta. Huom! Pataan menee vain broilerinliha, ei marinadissa olleita tykötarpeita. Siirrä broilerit pataan.
Laita seuraavaksi pannulle valkosipuli-chili-inkiväärisilppu sekä sipulilohkot. Siirrä ainekset pataan kun ne ovat saaneet hieman väriä.
Paista porkkanoita hetki pannulla, ripottele päälle hieman kanelia. Siirrä pataan.
Lisää tämän jälkeen pannulle n. 3-5 dl vettä, jotta saat pannusta kaikki mausteet irti ja lisää veteen kasvisliemikuutio. Kaada neste pataan kun liemikuutio on liuennut. Nestettä tulee olla sen verran että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Sekoita pataan loput Tikka Masala -mausteesta sekä kuutioitu omena.
Laita pata uuniin ja anna kypsyä 200 asteessa 20 minuuttia. Ota pata sen jälkeen hetkeksi uunista, lisää perunat, sekoita ja laita takaisin uuniin. Laske lämpö 150 asteeseen ja kypsennä 40 minuuttia. Ota pata tämän jälkeen uunista, lisää kookosmaito ja anna kypsyä vielä uunissa 15 minuuttia. Tarkista maku, ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.

Tarjoile tumman riisin kera, ja ripottele annoksen päälle cashew-pähkinöitä ja reilusti tuoretta korianteria.

Kanaa uunipadassa intialaisittain

torstai 10. marraskuuta 2016

Paistettua lohta tilli-voikastikkeella

Tilli-sitruunakastike kalalleMun lempiTV-ohjelma on Master Chef Australia. Ohjelma saa minut innostumaan milloin minkäkinlaisista ruuista, tekniikoista ja aineksista. Viimeksi päätin ohjelman innoittamana aloittaa kastikkeiden teon harjoittelun. Ei ehkä kuulosta kovinkaan ihmeellisestä mutta omiin ruuanlaittorutiineihin kastikkeiden teko ei kuulu lainkaan. Kylmiä kastikkeita väsään silloin tällöin, lämpimiä kastikkeita, sellaisia joista ranskalaisen keittotaidon perusopuksissa kerrotaan, en muista tehneeni koskaan. Ikinä. Never. Milloinkaan.
Aloitin kastikeharjoittelun helpolla voi-tillikastikkeella. Kastikkeen resepti löytyi MTV:n ruokasivuilta. Tämä sitruunainen ja täyteläinen kastike sopi erinomaisesti paistetun lohen kylkeen. Lisäksi lautaselle päätyi uunissa paahdettuja kasviksia. Kastike nosti ruuan sille kuuluisalle nextille levelille: tavallisesta, arkisesta lohesta ja kasviksista tuli kastikkeen ansiosta juhlaruokaa.

3 salottisipulia silputtuna
3 dl kuivaa valkoviiniä
valkopippuria
sitruunamehua
½ kalaliemikuutio
200 g voita
Tillisilppua

Laita kasariin 1 rkl voita ja kuullota sipulisilppu. Lisää viini, pippuri, murennettu liemikuutio ja vähän sitruunamehua. Keitä kokoon puoleen alkuperäisestä.
Nosta kastike liedeltä ja sekoita siihen voi pieninä nokareina. Sekoita joukkoon tilli ja tarkista maku.

Tilli-sitruunakastike kalalle
 



 

maanantai 7. marraskuuta 2016

Herkulliset korvapuustit

Kanelipulla
Lempipullani on korvapuusti. Ja voit uskoa että olen pullan suhteen hifistelijä. Tuomio pullan suhteen on yleensä jyrkkä ja ehdoton - pulla on joko hyvää tai sitten se ei ole. Välimuotoa ei ole; pulla ei tunne kompromissejä. Siksipä opettelin tekemään hyvää pullaa itse. Tosin, opin taidon vasta viime vuonna. Siihen saakka pullan leipominen oli tuskien taivalta: temppuilua taikinan kanssa joka jäi kiinni niin kaulimeen kuin leivontatasoonkin, ja kaiken vaivan jälkeen lopputuloksena oli hieman kovia pullia. Ei ihme ettei perinteisen pullan leipominen kuulunut repertuaariini moneen vuoteen. Kunnes viime vuonna hoksasin jutun juonen: taikinaan ei saa laittaa liikaa jauhoja ja sitä pitää vaivata kunnolla. Lause "taikina on valmista kun se irtoaa kulhon reunoista" oli ratkaiseva elementti: aikaisemmin yritin saada tämän efektin aikaan lisäämällä jauhoja, nyt tiedän että se tapahtuu vaivaamalla taikinaa tarpeeksi kauan. Valmis, kohonnut taikina on silkinpehmeää ja kimmoisaa. Sitä on helppo kaulia koska se ei tartu kaulimeen eikä leivonta-alustaan. Ja lopputuloksena on maailman parasta pullaa!

Pullataikinan perusohje (tästä saa n. 30 korvapuustia):

5 dl maitoa
50 g hiivaa
2 tl suolaa
1,5 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
13 dl vehnäjauhoja
200 g voita

Korvapuustien täytteeksi:

Sulatettua voita
Sokeria
Kanelia
Fariinisokeria

Voiteluun:
Kananmuna

Päälle:
Raesokeria

Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon ja sekoita kunnes se on liuennut.
Lisää suola, sokeri ja kardemumma.
Sekoita joukkoon puolet jauhoista ja sekoita tasaiseksi. Lisää sulatettu voi, ja sekoita kunnes voi on sekoittunut taikinavellin joukkoon. Lisää loput jauhot. Sekoita voimakkaasti (esim. tehosekoitin jossa taikinakoukut) kunnes taikina irtoaa vuuan reunoilta.
Peitä taikina liinalla ja anna kohota vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi.
Jaa taikina kahteen osaan. Kauli taikinasta jauhotetulla tasolla suorakaiteen muotoinen ohuehko levy. Sudi koko levylle pehmeää voita. Ripottele levylle hieman sokeria, hieman reilummin fariinisokeria ja reilusti kanelia. Kääri levy rullaksi. Leikkaa levystä terävällä veitsellä kolmikulmaisia paloja. Nosta palat leivinpaperin päälle uunipellille kapea kohta ylöspäin. Paina sormella kapea kohta alas - näin sivujen leikkauspinta tulee esille. Kohota liinan alla. Voitele kananmunalla ja ripottele pinnalle raesokeria. Paista 225 asteisessa uunissa 8-10 minuuttia.

Vinkki 1: samasta perusohjeesta voi tehdä mitä tahansa pullaa, vaikkapa perinteisiä voisilmäpullia. Pyörittele taikinasta pyöreitä pullia. Kohota liinan alla. Paina pulliin sormella kuoppa. Voitele pullat kananmunalla. Laita kuoppaan voita ja sokeria. Paista 200 asteessa 12-15 min.

Vinkki 2: Jos et jaksa leipoa itse, ei hätää: Tampereen parasta pullaa saat Finlaysonin alueella, liikekeskus Siperiassa sijaitsevasta Kahvila Nostalgiasta. Paikan korvapuustit ovat parhaita mitä olen missään maistanut ja valehtelematta pään kokoisia.

Kanelipulla

maanantai 24. lokakuuta 2016

Härkishöystö ja nachoja

 
Nachot härkis-täytteellä
Olen viime aikoina mietiskellyt josko vähentäisin broilerin syöntiä. Punaisesta lihasta luovuin yli 20 vuotta sitten (salaisia paljastuksia: tiesitkö etten ole koskaan maistanut kebabbia? Tai syönyt vaikkapa McDonaldsin tuplajuustohampurilaista tai Saarioisten klassikkoa: kinkkupizza-roiskeläppää). Kanaa ja kalaa syön viikottain, kuukauteen mahtuu aika ajoin muutamia kasvisruokapäiviäkin. Luin viime viikolla netistä broilerin tehotuotannosta ja se pisti miettimään josko viilaisin kulutus- ja ruokatottumuksiani uuteen uskoon. Tuumasta toimeen, kävin ostamassa kaupasta Härkistä,  Versofoodin härkäpapuvalmistetta. Suunnitelmana oli tehdä meksikolaisvaikutteista tortillantäytettä: paksua tomaattikastiketta jonka sekaan laitoin riisiä ja maustoin limellä, chilillä ja valkosipulilla. Kastikepohjasta tuli huikean hyvä, ja siihen lisäsin Härkiksen. Höystön laitoin tortillojen väliin kera creme fraichen ja tuoreen korianterin. Ensivaikutelmat: täähän maistuu ihan pahvilta. Tää koostumushan on kuin kuivaa purkkitonnikalaa. Voi hemmetti, tää Härkis pilaa koko ruuan. Argh, oisinpa käyttänyt broileria (kyllä, kehtaan myöntää tämänkin).
Seuraavana päivänä palasin ruokani äärelle uudestaan ja käytin sitä nachojen höysteenä. Tilanne oli parantunut edellispäivän alkujärkytyksestä: Härkiksen maku oli tasaantunut ja maku varsin kelvollinen. Huomasin myös että härkishöystöni on todella täyttävää - samaa ruokaa riitti neljälle aterialle. Lopputulos: aion kokeilla uudestaankin. Hyvää tulee kunhan yhdistää sen vahvojen makujen kanssa. Niin ja entäs se nyhtökaura - kokeiluun menee sekin!

Härkishöystö

2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
2 pientä porkkanaa
1 prk Polpa kirsikkatomaatteja
1/2 dl tomaattipyrettä
Savupaprikajauhetta
Suolaa
Mustapippuria
Ripaus sokeria
Oliiviöljyä
Puolikkaan limen mehu
1 paketti Härkistä
2 dl tummaa riisiä
1 kasvisliemikuutio

Tarjoiluun:
Creme fraichea
Tuoretta korianteria
Tortillachipsejä (minä tein nachot itse maissitortilloista, kts. vinkki reseptin lopusta)


Aloita riisistä: kypsennä kattilassa 2 dl tummaa riisiä. Laita keitinveden joukkoon kasvisliemukuutio. Kun riisit on tulilla, aloita muut valmistelut: pilko sipuli, chili ja valkosipuli. Kuutio porkkana pieniksi paloiksi. Laita pannulle oliiviöljyä ja savupaprikajauhetta, heitä porkkanakuutiot pannulle ja paista hetken aikaa. Pienennä lämpöä ja lisää sipuli. Kun sipuli on kuullottunut, lisää valkosipuli ja chili. Kuullota hetken aikaa ja lisää kirsikkatomaattisäilyke ja tomaattipyre. Mausta suolalla ja pippurilla sekä ripauksella sokeria. Anna porista n. 15 minuuttia. Lisää tomaattihöystön sekaan kypsä riisi ja hieman sen keitinvettä. Purista höystön joukkoon puolikkaan limen mehu. Höystön tulee olla tiivistä seosta, ei liian nestemäistä. Lisää lopuksi Härkis, seikoita ja anna olla vielä hetki liedellä.
Tarjoile tortillachipsien kanssa: asettele tarjoiluvadille tortillachipsejä ja niiden päälle lusikallinen härkishöystöä. Viimeistele creme fraichella ja tuoreella korianterilla.

VINKKI:
Voit tehdä tortillachipsit myös itse. Ota tarvitsemasi määrä maissitortilloja, ja leikkaa tortillalätyt 4 osaan. Laita viipaleet uunipellille niin etteivät ne ole päällekkäin, ja pirskottele päälle vähän oliiviöljyä. Paista 200 asteisessa uunissa kunnes reunat hieman tummuvat. Ota pois uunista, ripottele päälle haluamaasi maustetta (esim. savusuolaa tai bbq-maustetta). Anna olla hetken aikaa pellillä jotta sipsit kovettuvat. 

Nachot härkis-täytteellä

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Bruschettat tomaattitäytteellä

Palataanpa vielä kerran Italia-fiiliksiin. Syyskuisen Rooman-matkani (lue lisää täältä!) inspiraatio kantaa vielä näihin lokakuun pimeneviin ja tuulisiin iltoihin saakka. Tein viikonloppuna Italia-fiiliksissä tomaattisia alkupalaleipiä, bruschetta al pomodoro. Näihin et montaa ainesta tarvitse, ja valmistus on nopeaa. Nämä ovat hyvä naposteluruoka tarjottavaksi vaikka isommallekin joukolle.

300 g kirsikkatomaattimix
Puolikas makea sipuli
Tuoretta basilikaa
Suolaa
Mustapippuria
Oliiviöljyä
Vaaleaa leipää, esim. ciabattaa
1 valkosipulinkynsi

Pilko kirsikkatomaatit kahdeksaan osaan ja laita kulhoon. Kuutioi sipuli pieneksi silpuksi ja heitä tomaattien sekaan. Hienonna basilika silpuksi ja laita muiden ainesten joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla. Lorauta joukkoon hieman oliiviöljyä. Sekoita.
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Leikkaa leipä viipaleiksi. Kuori valkosipulinkynsi ja hiero valkosipulinkynttä leipäpaloihin. Tällä keinolla leipiin jää vieno valkosipulin aromi, mutta ei näkyviä valkosipulinpaloja. Lorauta leipien päälle hieman oliiviöljyä. Paahda leipiä uunissa viitisen minuuttia.
Ota leivät uunista ja laita niiden päälle tomaattiseosta. Buon appetito!

VINKKI:
Leivät ovat erinomaisia myös mozzarellalla höystettyinä.
Valmista tomaattiseos, viipaloi leipä, laita leipäviipaleille tomaattiseosta ja riivi päälle mozzarellaa. Laita 250 asteiseen uuniin grillivastuksen alle n. viideksi minuutiksi (kunnes mozzarella on sulanut ja saanut hieman väriä).

Italialaiset alkupalaleivät

lauantai 15. lokakuuta 2016

Omenainen juustokakku purkissa

Omenasesongista innostuneena herkuttelin viikonloppuna nopealla juustokakku-muunnelmalla: lasiseen säilykepurkkiin kerroksittain koottavalla omenaisella tuorejuustovaahto-keksi-jälkiruualla. Helppoa, nopeaa, herkullista. Mitä muuta sitä jälkiruualta kaipaakaan? Reseptistä tulee 3-4 annosta.

Tuorejuustovaahto:
1 dl kuohukermaa
100 g vaniljatuorejuustoa
1 rkl tomusokeria
1/2 dl jogurttia (melkein mikä vaan kelpaa, minulla sattui olemaan kaapissa Arlan mangojogurttia)

Omenatäyte:
Nokare voita
3 pienehköä punaista omenaa
3 rkl fariinisokeria

Lisäksi:
Walkers pekaanipähkinä-karamelli -keksejä (tai muita vastaavia oman makusi mukaan)

Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon huoneenlämpöinen tuorejuusto. Lisää tomusokeri ja jogurtti, sekoita tasaiseksi. Laita jääkaapiin omenatäytteen valmistuksen ajaksi.
Kuori omenat ja kuutioi ne. Laita voinokare paistinpannulle ja karamellisoi omenoita hetki voissa. Lisää fariinisokeri. Omenat ovat valmiit kun sokeri on täysin sulanut ja hieman paahtunut.
Murustele keksit lasipurkin pohjalle. Laita keksien päälle karamellisoituneita omenanpaloja. Laita omenoiden päälle tuorejuustovaahtoa ja ripottele pinnalle keksinmuruja ja paistinpannulle omenoiden paistamisesta jäänyttä karamellia.
 

Omena-juustokakku

tiistai 11. lokakuuta 2016

Myskikurpitsakeitto

Keitto myskikurpitsasta Myskikurpitsakeitto on täydellistä syysruokaa: tuhtia, mausteista, lämmittävää. Se sopii mainiosti alkupalakeitoksi ja siitä saa tukevan lounaan kun ripottelee pinnalle vaikkapa fetaa tai grillattua kanaa. Keiton valmistus vie hetken aikaa koska ainekset paahdetaan ensin, mutta lopputulos on vaivan arvoinen!

Myskikurpitsakeitto

1 myskikurpitsa
1 punainen chili
4 valkosipulinkynttä
Peukalonpään kokoinen pala tuoretta inkivääriä
Oliiviöljyä
1 1/2 kasvisliemukuutiota
8-13 dl vettä riippuen myskikurpitsan koosta
Suolaa
Mustapippuria
Muskottia
Inkivääriä

Tarjoiluun:
Pinjan- ja kurpitsansiemeniä
Vuohenjuustoa
Tryffeliöljyä

Kuori myskikurpitsa ja leikkaa se reiluiksi lohkoiksi (esim. 10 palaan). Asettele leivinpaperin päälle uunipellille. Poista chilistä siemenet ja leikkaa muutamaan osaan. Kuori valkosipulinkynnet ja pilko muutamaan osaan. Kuori inkivääri ja leikkaa lastuiksi. Laita valkosipulin-, chilin- ja inkiväärinpalaset myskikurpitsan päälle uunipellille. Ripottele päälle oliiviöljyä. Paahda 200 asteisessa uunissa n. tunti. Tarkkaile ettei myskikurpitsa paahdu mustaksi (mausteaineiden tummumisella ei ole väliä).
Ota ainekset uunista. Pilko myskikurpitsa hieman pienemmiksi paloiksi ja laita kattilaan (voit laittaa kattilaan myös paahtuneen chilin ja inkiväärin - näin saat keittoon intensiivisemmän maun. Ongi ne kuitenkin pois ennen keiton soseuttamista. Niiden poissaaminen kattilasta on helppoa kunhan ovat reilunkokoisia paloja). Laita kattilaan vettä, määrä vaihtelee 8-13 desilitran välillä riippuen myskikurpitsasi koosta ja siitä kuinka paksua keittoa haluat. Vettä kannattaa lisätä vähitellen. Laita kattilaan myös kasvisliemikuutio ja mausta suolalla, mustapippurilla, muskotilla ja jauhetulla inkiväärillä.
Anna porista liedellä kunnes myskikurpitsa on täysin pehmeää. Mikäli laitoit kattilaan myös paahtuneet chilit ja inkiväärinpalat, nouki ne tässä vaiheessa pois keitosta. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää tarvittaessa vettä jos keitto on liian paksua. Tarkista maku.
Ripottele valmiiden annosten päälle paahdettuja pinjan- ja kurpitsansiemeniä sekä vuohenjuustoa. Viimeistele annos tryffeliöljyllä (joka on muuten aivan täydellinen makupari tälle keitolle!).

Keitto myskikurpitsasta

torstai 6. lokakuuta 2016

Matkavinkit Roomaan

Rooma Italia
Saluti da Roma, eli terveiset Roomasta! Tässä postauksessa on luvassa tuutin täydeltä matkavinkkejä Roomaan. Vietimme siskoni kanssa aurinkoista ja herkkujen täyteistä minilomaa Roomassa syyskuun puolivälissä. Ajankohta osoittautui hyväksi valinnaksi: Roomassa oli lämmintä ja aurinkoista, ja pahinta kuumuutta taittoi pieni syksyinen tuulenvire. Myönnän heti alkuun etten ole ollut mikään Italia-fani. Rooma kuitenkin palautti uskoni Italiaan: mukavia ihmisiä, hyvää ruokaa ja hyvää fiilistä. Ja se historia! Kertasin Rooman historiaa ennen matkaa kirjoja lukemalla. Kuvittelin olevani jotenkin kartalla asioista mutta mitä vielä - kaupunki pääsi yllättämään: historia on iki-aikaista, se on isoa, mahtavaa ja sitä on joka paikassa. Kuvittelin sitä olevan valtavasti, mutta sitä on vielä enemmän.
Ohessa muutama tärppi Rooman matkalle. Saatat huomata että listalta puuttuvat ne jokaisen Rooman-kävijän pakolliset kohteet: Fontana di Trevi, Espanjalaiset portaat jne. Miksi? No siksi ettei niissä ole mitään muuta näkemistä kuin turistilaumat jotka sohivat toisiaan selfie-kepeillä. Käy ihmeessä katsomassa nämäkin kohteet, mutta keskity sen jälkeen mielekkäämpään tekemiseen:  etsi joltain sivukujalta herkullista palapizzaa myyvä koju, harhaudu kujien sokkeloon vaikkapa vanhassa juutalaisghetossa, ihaile täysikuuta Isola Tiberinan luona Ponte Cestiolla tai hyppää paikallisbussiin jolla pääset ihastelemaan maisemia joltain Roomaa ympäröivältä kukkulalta. Näistä paikoista minä löysin fiilistä joka teki Roomasta minulle merkityksellisen.

Matkavinkit Roomaan


1. Trastevere. Tunnelmallinen kaupunginosa "tois puol jokkee" eli Tiber-joen länsipuolella. Keskiaikaisia kujia, kivoja ravintoloita, ihana tunnelma.

Rooma Italia
2. Aventinus -kukkula. Aventinus on yksi Rooman seitsemästä alkuperäisestä kukkulasta, ja sieltä on hienot panoraama-näkymät kaupunkiin. Appelsiinipuisto, Giardino degli aranci, on kaunis keidas kukkulan laella. Aventinuksella sijaitsee myös Maltan ritareiden päämaja (os. Piazza dei Cavalieri di Malta), jonka portissa on Rooman kummallisin nähtävyys: avaimenreikä josta näkyy Pietarinkirkko. Koet yhdellä kurkistuksella kolme valtakuntaa: seisot Italiassa, kurkistat yli Maltan ritarikunnan hallitseman maapläntin ja katsot kohti Vatikaanivaltiota.

3. Vatikaani. Tämä se vasta huikea paikka olikin. Suosittelen käyntiä Vatikaanin Museossa, Musei Vaticanissa. Pääset niin uskomattomien, historiallisten taideaarteiden äärelle että sitä on vaikea edes ymmärtää. Paikka teki syvän vaikutuksen. Pietarinkirkkoon en museokierroksen jälkeen jaksanut enää jonottaa mutta kirkko oli upea ulkoapäinkin ihailtuna. Ja jonottamisesta puheenollen: osta lippu Musei Vaticaniin etukäteen museon verkkokaupasta. Pääset "pikakaistaa" pitkin jonon ohi. Ja usko pois, sitä jonoa todellakin on. (Tämän kuuman vihjeen luin Rooma-aiheista asiaa pullollaan olevasta blogista "Näkymiä vihreältä kukkulalta" http://kukkulalta.com/. Kiitos hyvästä vinkistä!)

4. Eataly (Piazzale XII Ottobre 1492). Ruokaintoilijan paratiisi: vanha lentokonehalli muutettuna ruokakaupaksi. Tämä valtava nelikerroksinen rakennus on täynnä italialaisia elintarvikkeita ja ravintoloita. Esimerkiksi pelkästään pastalle on pyhitetty osasto jonka koko vastaa helposti lähi-Siwasi pinta-alaa. Erinomainen paikka ruokatuliaisten ostoon. Miten tänne pääsee: suuntaa vaikkapa bussilla Ostiensen rautatieasemalle. Mene rautatieaseman läpi alikulkutunnelia radan toiselle puolelle ja olet perillä.

Extra-vinkki: käytä hyödyksesi julkista liikennettä. Minä ostin kolmen päivän julkisen liikenteen passin (hinta 18€) jolla sai matkustaa bussissa, metrossa ja raitiovaunussa niin paljon kuin sielu sietää. Roomassa pärjää toki kävellenkin mutta kilometrejä tulee valtavasti. Passi helpotti elämää ja mahdollisti sen että näin ja koin enemmän. Kävin paikoissa joihin en kävellen olisi lähtenyt lainkaan. Kävin esimerkiksi ihastelemassa hienoja maisemia Gianocolon kukkulan näköalapaikalta (Piazzale Giuseppe Garibaldi) ja ostamassa herkkuja Testaccion kaupunginosassa sijaitsevastasta Pasticceria Barberinista (Via Marmorata 43). Vieressä muuten kuuluisa Volpettin herkkukauppa!

Majoitusvinkki: majoituimme siskoni kanssa Trasteveren kaupunginosassa Rezidenza Delle Artissa (Piazza Sidney Sonnino 13). Erinomainen sijainti, sydämellistä palvelua, kodinomainen tunnelma. Suosittelen!


Rooma Italia
Suihkulähde Pantheonin edustalla.



Rooma Italia
Musei Vaticani


Rooma Italia
Vasen kuva: Piaterinkirkko, Vatikaani. Kuva oikealla: Aventinuksen kukkula.



Matkavinkit Roomaan
Yksityiskohta Ponte Sant'Angelolla



Rooma Italia
Katunäkymä, Centro Storico.