torstai 26. lokakuuta 2017

Matkavinkit Souliin, Etelä-Koreaan


Huwonin salainen puutarha Soulissa Etelä-Koreassa
Huwon Secret Garden.
Lähipiirini ilmeet olivat äimistyneitä kun kerroin lähteväni Etelä-Koreaan. Ja kun palatessani kerroin Soulin olevan äärimmäisen siisti, länsimainen, hyvän ruuan ja shoppailun kaupunki, ilmeet olivat edelleen yhtä äimistyneitä. En tiedä minkälainen itsekään oletin kaupungin olevan. Arvelin löytyvän jonkun verran yhtäläisyyksiä Tokioon, ja niin niitä löytyikin: kärjistäen voisi sanoa että Soul on Tokion kliininen serkku, josta on riisuttu kaikki mystisyys, outous ja niiden myötä sydämeen menevä sykähdyttävyys joka Japaniin liittyy. Soulia ei kuitenkaan voi kuitata noin yksinkertaistavalla vertauksella, koska kaupunki on erinomainen matkakohde ihan itsenään, juuri sellaisena kuin se on. Tässä vinkkini miten otat haltuun tämän kaukoidän megacityn.

Matkavinkit Souliin, Etelä-Koreaan


1. Ota metro haltuun ja selvitä etukäteen mitä Soulissa kannattaa nähdä. 
Soul on valtava. Näiden Aasian jättikaupunkien kokoa on mahdoton ymmärtää saati hahmottaa, ja paras keino niiden haltuunottoon on metro. Voit kuvitella että "kävelenpä tästä kaupunginosasta toiseen niinkuin New Yorkissa muinoin koska onhan sekin iso kaupunki". Ei onnistu. Vierekkäisten kaupunginosien välissä on todennäköisesti valtava (lue: Tampereen kokoinen) bisnesalue pilvenpiirtäjineen ja 6-kaistaisine katuineen, ja näillä alueilla talsimalla hukkaat vain energiaasi. Ja usko pois - sitä tarvitset. Kävelyä tulee ihan tarpeeksi vaikka hyödynnätkin metroa paikasta toiseen siirtymiseen. Suosittelen myös pientä porrastreeniä ennen Soulin reissua. Itselläni ei ollut aavistustakaan että Soul on kukkuloiden kaupunki. (Ja että niin harvalla metroasemalla on liukuportaat...)

Kaupunginosa Soulissa Etelä-Koreassa
Bukchon Hanok Village.
Jos olet käyttänyt metroa  missä tahansa muualla, osaat käyttää sitä myös Soulissa: etsi metrokartalta asema jonne olet menossa, valitse oikea linja ja suunta - ei se sen kummempaa ole, vaikka metrokartta näyttääkin hurjalta. Opasteet ovat myös englanniksi ja metroasemat siistejä, turvallisia ja selkeitä. Ostimme lentokentältä elektroniset matkakortit, joihin ladattiin matkarahaa 50.000 wonilla (n. 38€) per nuppi. Se oli yksi matkamme parhaita päätöksiä. Tuo summa riitti meidän tapauksessamme viikon ajan laajamittaiseen metrossa suhaamiseen ja maksoimme sillä myös edestakaiset Limousine Bus -kuljetukset lentokentältä kaupunkiin ja takaisin.

Jokaisella metroasemalla on alueen kartta, josta kannattaa tsekata mistä uloskäynnistä haluaa putkahtaa maan pinnalle. "Mitäs väliä sillä nyt sitten on" -saatat ajatella. Noh, on sillä se merkitys että uloskäyntejä metroasemalla saattaa olla vaikkapa 12 ja kauimmaiset saattavat sijaita kilometrin päässä toisistaan.
Selvitä etukäteen viehättävät kaupunginosat ja nähtävyydet. Et tule löytämään niitä jos vain holjailet ja fiilistelet päämäärättömästi siellä täällä. Edellämainittu tekniikka tepsii Pariisissa tai Berliinissä, mutta ne ovat kooltaan pikkukyliä Souliin verrattuna.

2. Tutustu kaupunkiin kaupunginosa kerrallaan.
Soulissa on monia persoonallisia, toisistaan sopivasti eroavia kaupunginosia. Tässä kaksi suosikkiani:

Hongdae:
Vilkas yliopistokaupunginosa. Paljon ravintoloita, kahviloita ja iltaelämää.  Tule tänne iltasella kuljeskelemaan katuja päämäärättömästi ja ruokailemaan; väitän että täällä on enemmän ravintoloita kuin olet koskaan elämäsi aikana missään nähnyt.

Myeongdong:
Katuruokaa ja kosmetiikkakauppoja. Täydellinen paikka shoppailulle, etenkin kenkäkaupat ja kosmetiikkaliikkeet hyvin edustettuina, seassa muutama länsimainen ketjuliike (ainakin H&M, Zara, Forever21). Täällä saa helposti kulumaan puoli päivää ostosten parissa ja kosmetiikkaliikkeiden agressiivisia sisäänheittäjiä vältellessä (kyllä, luit oikein. Enpä tiennyt tälläistäkään ilmiötä olevan olemassa). Päivän kääntyessä iltaan kadut täyttyvät sadoista katuruokakojuista joista saa ihania herkkuja edulliseen hintaan.
Myeongdongin nykyaikaisilta ostoskaduilta on lyhyt kävelymatka toisenlaiseen ostosparatiisiin: sokkeloiseen Namdaemunin torikortteliin, jossa kaupataan kaikenlaista rompetta taloustavaroista vaatteisiin hieman perinteisemmässä miljöössä.

3. Nauti ruuasta.
Soulissa on niin paljon ravintoloita, kahviloita, jälkiruokabaareja ja katuruokakojuja että viikon matkan saisi helposti kulumaan pelkästään syömiseen. Ravintolaruokailua leimasi yhteisöllisyys: monessa ravintolassa ruokalista oli laadittu siten, että annokset on tarkoitettu esim. kahdelle henkilölle niin hinnan kuin kokonsakin perusteella. Yksin syöminen tuntui olevan täysin vieras ilmiö. Tyypillisenä esimerkkinä tästä ruuan jakamisesta tottakai korealaiset BBQ-paikat sekä frittikanapaikat. Ruoka oli joka paikassa erinomaista mutta onhan se tällaiselle länsimaiseen, yksilöä painottavaan kulttuuriin tottuneelle kermaperseelle melkoinen järkytys että monessa paikassa ruoka oli valittava kompromissina partnerin kanssa (aijai, nyt naurattaa! Tähän voisi laittaa meemi-kuvan "first world problems"). No, joka tapauksessa: eipä voi kuin toivottaa onnea ravintolan etsintään pariskunnille, joiden ruokamieltymykset poikkeavat toisistaan radikaalilla tavalla.

Gyeongbokgung -palatsin alueella Soulissa Etelä-Koreassa
Gyeongbokgung -palatsialue.

4. Virkisty metsässä
Kaupungin sykkeestä on välillä mukava päästä luonnon helmaan. Suosikkipaikkani olivat nämä:

Huwonin salainen puutarha Changdeokgungin palatsialueella.
Valtava metsäinen, kuninkaallinen puutarha-alue, josta löytyy lampia, paviljonkeja ja ennenkaikkea luonnon rauhaa. Puutarhaan pääsee vain opastetulla kierroksella, lippukoju oli puutarhan portin lähellä.

Seoul Forest.
Kiva retkikohde kun suurkaupungin humu alkaa kyllästyttää ja kaikki "pakolliset" jutut alkaa olla nähtynä. Soulin vastine New Yorkin keskuspuistolle. Puisto näytti olevan paikallisten keskuudessa suosittu piknik-paikka. Jälkikäteen ajatellen olisi ollut viisasta vuokrata pyörä ja ottaa mukaan eväät - näin retkipäivä olisi ollut vieläkin mukavampi.

5. Muut tärpit:

Ihwa Mural Village: kaupunginosa Naksam-vuoren rinteellä, entinen slummi joka sai uuden elämän taideprojektin myötä. Katu- ja seinämaalauksia, pikkuputiikkeja, hemmetisti portaita ja vielä vähän lisää portaita, mutta palkintona hienot näkymät kaupunkiin. Lähin metroasema on Hyehwa, jonka ympäristö kannattaa myös tsekata: kivaa, eläväistä seutua.

Namsan-vuori: täällä sijaitsee Soul Tower eli paikallinen vastine Näsinneulalle. Näkötorni ei kiinnostanut mutta alue muuten kyllä. Hienot näkymät kaupunkiin vaikkei Soul Toweriin nousisikaan.
Helpota elämääsi, osa 1: nouse vuorelle bussilla.
Helpota elämääsi osa 2: nouse vuorelle kaapelivaunulla.
Voin rehellisesti sanoa ettei kuntoni olisi riittänyt sen porrasmäärän nousemiseen joka olisi vaadittu kohteeseen pääsemiseksi kävellen. Meidän valintamme oli bussilla ylös, kävellen alas. 


Dongdaemun Market: paikallinen, valtavankokoinen, perinteinen markkina-alue. Tähän osaan kaupunkia olisin halunnut perehtyä enemmän - paikka oli kiinni käyntimme aikaan juhlapyhien takia ja se jäi harmittamaan. Vierestä löytyy Gwangjangin ruokahalli: tervemenoa, te rohkeat travellerit, maistelemaan paikallisia herkkuja. Mun raja meni jossain siinä "porsaankallojen ja aivohyytelöiden välimaastossa" kuten matkakumppanini osuvasti tokaisi. Kutsukaa nössöksi turistiksi mutta multa jäi hallin sapuskat syömättä. Siitä huolimatta (ja juurikin sen takia ettei tämä perinteinen paikka ole antanut turistien vaatimuksille tippaakaan periksi): upea tunnelma ja näkemisen arvoinen paikka!

Hotellivinkki: En voi korostaa hotellisijainnin merkitystä Soulissa. Valitse hotelli, joka sijaitsee keskellä eläväistä aluetta. Näin pääset helposti nauttimaan kaupungista, ilman että jokaista iltakahville lähtöä edeltää hortoilu metroasemilla ja metromatka jonnekin suuntaan suurkaupunkia. Meidän valintamme oli Metro Hotel Myengdong, jota voin suositella kaikin puolin, etenkin sijaintinsa takia.


Näkymät Namsan-vuorelta Soulissa
Näkymät Namsan-vuorelta.







Huwon Secret Garden Soulissa Etelä-Koreassa
Huwon Secret Garden.







Näkymät Namsan-Vuorelta Etelä-Koreassa
Urban nature.






Kaupunkiloma Soulissa Etelä-Koreassa
Kaupunkinäkymiä.







Namdaemun market Soulissa Etelä-Koreassa
Namdaemunin vilinää.







Ruokaa Soulissa Etelä-Koreassa
Ruokaa!







Bongeunsa-temppeli Soulissa Etelä-Koreassa
Bongeunsa-temppeli.

tiistai 17. lokakuuta 2017

Matkavinkit Sloveniaan: Bled-järven alue


Vintgarin rotko Sloveniassa
Vintgarin rotko Bledissä.
Palaan vielä kevään roadtrippiin Sloveniassa (lue aikaisemmat kirjoitukset täältä ja täältä). Slovenia-roadtrippimme päättyi viikon reissaamisen jälkeen Bled-järvelle, ja tästä postauksesta löydät vinkit Bledin alueelle. Parasta Slovenissa oli monimuotoisuus: muutaman tunnin ajolla pääsi rannikon tunnelmallisista pikkukylistä alppimaisemiin. Bled lienee Slovenian tunnetuin matkakohde: pikkukaupunki Juliaanisten alppien äärellä, vetonaulanaan Bled-järvi ja hienot vuoristomaisemat. Keväällä matkailijoita oli maltillinen määrä, voin vaan kuvitella millainen vilske täällä on sesonkiaikaan. Itse kaupunki ei nyt välttämättä ole kaikkein idyllisin, mutta sen ympäristö kylläkin.

Matkavinkit Bledin alueelle


1. Kierrä Bled-järvi kävellen. Bledin kaupunki sijaitsee aivan järven äärellä, joten leppoisa järvenkierros on helppo toteuttaa ilman että täytyy lähteä autolla tai bussilla kohteeseen. Nauti hienoista maisemista, valokuvaamisesta ja leppoisasta kävelystä. Kierros vie tunnin-puolitoista.

2. Tee päiväretki Bohinj-järvelle. Ota auto alle ja aja naapurikylään ihmettelemään tätä upeaa alppijärveä. Matka Bledistä Bohinjiin vie puolisen tuntia. Tai veisi, jos malttaisi olla pysähtelemättä kesken matkan. Tie vie halki idyllisten laaksojen: pikkukyliä, niityillä hevosia, taustana lumihuippuiset vuoret. Bohinj-järvi on kristallinkirkas ja vuoret heijastuvat siitä upeasti. Täydellinen valokuvauskohde!

3. Patikoi Vintgar Gorgella eli Vintgarin rotkolla. Tämä kohde pääsee kaikkien aikojen luontokohteiden listallani top kolmoseen. Upea kohde! Rotko sijaitsee nelisen kilometriä Bledin keskustasta, ja patikointireitin alkupäähän pääsee autolla. Rotkoalueelle on pieni pääsymaksu. Kävelyreitti kulkee rotkon pohjalla, ja se seuraa rotkossa kuohuvaa, smaragdinvihreää jokea. Suurin osa kävelystä tapahtuu puisilla silloilla jotka kulkevat rotkon reunoja myöten ylittäen välillä virran. Reitti kulkee rotkon päästä päähän, ja edestakainen matka on vajaat 4 kilometriä. Luontomatkailijan ehdoton käyntikohde!

4. Jos aikaa jää, piipahda lähiseudun pikkukylissä. Krajnska Gora on aktiivilomailijan kohde maastopyöräily- ja laskettelukeskuksineen, Skofja Loka puolestaan todella idyllinen pikkukaupunki jonka kävelykeskustassa oli mukava istuskella kahvilassa nauttimassa auringosta ja jäätelöannoksesta.

Hotellivinkki Blediin:
Majoituimme Best Western Premier Hotel Loveciin. Erinomainen sijaitsi keskustassa, järvelle kivenheitto, kaupungin ravintolat ja kahvilat käden ulottuvilla. Hotellin buffet-aamiainen on parhaita, ellei jopa paras, joita olen reissuillani nauttinut. Suosittelen!

Bledin linna kohoaa Bled-järven ylle.
Bled-järvi
Idyllinen Skofja Lokan pikkukaupunki Sloveniassa
Skofja Lokan idyllinen pikkukaupunki.



Bledin järvimaisemia Sloveniassa
Bled-järvi.


Bohing-järvi Sloveniassa
Bohinj-järvi.


Alppimaisemia lähellä Blediä Sloveniassa
Alppimaisemia lähellä Blediä.


Patikointia Vintgarin rotkolla Sloveniassa
Vintgar Gorge.


Patikointia Vintgarin rotkolla Sloveniassa
Vintgar Gorge.