Tampere kävellen

En uskonut siihen itsekään. Ja muut vielä vähemmän. "Ai mitä sä meinaat tehdä?", "Ai miten niin kävellä kaikki Tampereen kadut?". Suurimmalle osalle tutuista en edes kertonut projektista, koska pidin sitä itsekin hieman epämääräisenä harrastuksena. Jotenkin hulluna. Ja mistä siis oli kyse? Siitä että suunnitelmissani oli kävellä kaikki Tampereen kadut ja lenkkipolut. Kaikki.

Oikeastaan projekti alkoi motivaatioharjoituksena. En ole niitä onnekkaita joille "liikunta on elämäntapa", jotka säässä kuin säässä lähtevät lenkille "koska liikunnasta saa niin fantsut fiilikset". Olen ollut se joka katkerana katsoo edellämainittuja sohvan pohjalta ja harrastaa mieluummin television katselua. Ja ihmettelee samalla miksi itsellä on niin paska fiilis. Naisten sporttilehdissä julistetaan että "lenkille lähdöstä tulee tapa kunhan vaan lähtee liikkeelle". Harmi, ettei samoissa lehdissä kerrota miten sen liikkeellelähdön saa onnistumaan.

Omaa liikuntainnostustani olin saanut nousemaan vähän kerrallaan, apuna Polarin aktiivisuusranneke. Tapanani oli tehdä kävelylenkkejä useamman kerran viikossa, aina samoilla kulmilla. Yhden lenkin aikana tuumasin että voisihan sitä muuallakin kävellä kuin aina näillä samoilla mestoilla. Ja siitä se ajatus sitten lähti.
 
Kävin ostamassa alkuvuodesta 2014 kaupungin karttapisteestä Tampereen katukartan. Se oli valtava. Kaksipuoleinen. Peitti melkein kokonaan neljän hengen ruokapöydän kun sen levitti. Ja siihen oli merkitty joka ikinen Tampereen katu. Kaikki polut ja lenkkimaastot. Aivan kaikki. Ja ne aioin kävellä.  Kesällä ottaisin avuksi urakkaan polkupyörän. Aikarajaa en aluksi kävelyprojektille ottanut. Ajattelin että kunhan tässä nyt vähän kävelen. Lopulta hoidin homman alle vuodessa.

Projektin myötä liikunnanvihaajalle alkoi valjeta mitä se motivaatio oikein on. Kävin lenkillä lähes joka päivä. Säästä riippumatta. Aina lenkin jälkeen väritin karttaani ne kadut jotka olin saanut käveltyä. Ja kartta alkoi täyttyä - siitä tuli upea punaisten reittimerkintöjen labyrintti. Mitä enemmän se täyttyi, sitä kiihkeämmin halusin saada sen täyteen. Kaupunginosa toisensa jälkeen tuli tutuksi, samoin kaupungin rajat Nokian, Kangasalan, Ylöjärven ja Pirkkalan suunnalla. Teiskon päätin jättää projektin ulkopuolelle; sitä ei tosin karttaan ollut onneksi edes merkitty. TKL:n bussilinjat tulivat myös tutuiksi - bussin avulla pääsin tehokkaasti kauempana sijaitseviin kohteisiin joissa oli katuja tallaamatta. 

Kartta tuli täyteen helmikuussa 2015, vähän alle vuosi projektin aloittamisesta. Viimeiseksi lenkiksi olin jättänyt muutaman polunpätkän Pyynikinharjulta. Kevätaurinko paistoi, katselin maisemia ja mietin että siinä se sitten oli. Ja kävelin kotiin.