lauantai 14. tammikuuta 2012

If You´re Going to San Francisco... Matkavinkit San Fransiscoon

Lomalla San Franciscossa Yhdysvalloissa
San Fransisco - mikä ihana matkakohde! Aurinkoa, ystävällisiä ihmisiä, kaunis ja monipuolisuudellaan yllättävä kaupunki. Hyvää ruokaa.  Palvelua, jonka äärellä voi vain surullisena miettiä paluuta Suomen "palvelukulttuurin"  pariin. Ja on se vaan mahtava tunne liikkua maisemissa, joka on aikaisemmin ollut tuttu vain lukuisista elokuvista. Tosin se kuuluisin kohde, vankilasaari Alcatraz, jäi kokematta: saarelle ajaville lautoille oli yli viikon jonotusaika. Ja ei, ei todellakaan tullut mieleen tilata lippuja etukäteen jo Suomesta. Tuskaa lievensi Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien kokeminen paikanpäällä: kyllä se vaan on huikea tunne katsella pimentyneessä illassa rannalla puoli tuntia kestävää ilotulitusta. Minä ja 200.000 muuta. Amerikassa kaikki on suurempaa.

Matkavinkit San Franciscoon


1. Golden Gate
Se hetki kun tajuaa että tässä sitä vaan ajellaan jenkkiautolla maailman kuuluisimmalla sillalla. Huudoksihan se meni (ehkä myös itkuksi). Sumun peitossahan se silta suurimman osan ajasta on - hyvä tuuri saa käydä että saa napsittua tästä instituutiosta kuvaa jossa näkyy kolmea metriä pidemmälle.

2. Cable Cars
Kaapelivaunuissa todella oli vanhanajan charmia. Kätevä tapa liikkua kaupungin laidalta toiselle, etenkin kun ne elokuvissa niin hauskoilta näyttävät mäkiset kadut eivät paikanpäällä, kävellen koettuina enää niin hauskoja olleetkaan. Suosituimmalle linjalle saa jonottaa tuhannen muun turistin joukossa tunteja.  Onneksi löytyi hiljiasempaa reittiä kulkeva California Street Line, jossa pääsi aina sille parhaalle paikalle:jarrumiehen viereen etummaiseen penkkiin , jossa jalat roikkuivat tyhjän päällä. Ihan kuin Särkänniemessä mutta kivempaa!

3. Eri kaupunginosat
Miten yhteen mäkiseen kaupunkiin mahtuukin näin monta erilaista kaupunginosaa? Kaikissa oma tunnelmansa ja tyylinsä. Suosikkeja olivat elämää kuhiseva Chinatown, tyylikäs pikkuputiikkien ja kauniiden talojen täyttämä Cow Hollow sekä Fillmore, jonne osuimme Jazz festivaalien aikaan.

4. Japanese Tea Garden
Hieno rauhan tyyssija keskellä kuhisevaa kaupunkia.

Lomalla San Franciscossa Yhdysvalloissa5. Ruoka
Luomua. Raikasta. Mahtavat valikoimat. Kortteli-delejä joista sai ostettua elämänsä parhaat voileivät. Michelintähtikokin ravintola, jossa oli tarjolla pelkkiä hampurilaisia. Herkkukauppoja joissa oli 30 cupcken valikoimat. Ravintola jonka vetonaula on kymmenien erilaisten juustokakkupalojen täyttämä vitriini. Say no more - i love America!

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Arki-intialaista

Intialainen kanakastike
Intialaisesta ruuasta on tullut vakio arki-ruokaani. Teen erilaisia väännöksiä intialais-teemasta melkeinpä viikottain. Joulupukki toi Lindalle herkkukorin jossa sisältönä oli mm. pähkinöitä, taateleita ja kikherneitä. Niiden inspiroimana syntyi keltainen taateli-pähkinäriisi kikherneillä terästettynä sekä kookoskanakastike. Ei tällä nyt ihan Keralaan saakka pääse haaveissa kulkemaan mutta ainakin hetkeksi pois ankeasta räntäsateesta.

Keltainen taateli-pähkinäriisi ja kikherneitä

2 dl pitkäjyväistä riisiä
1 sipuli
1 tl kurkumaa
1 rkl ruokosokeria
1 kanelitanko
suolaa
mustapippuria
voita
vettä
kikherneitä
pähkinäsekoitusta
taateleita

1. Liota kikherneitä yön yli. Laita lionneet kiknerneet kiehumaan vähintään 45 minuutiksi. Helpompi tapa on ostaa kaupasta purkki Bonduelle kikherneitä.
2. Valmista riisi: laita kattilaan nokare voita ja kaikki mausteet. Anna paistua hetken. Lisää pieneksi pilkottu sipuli ja riisi. Kuullota hetki. Kaada riisin sekaan vettä ja lisäile nestettä vähitellen kunnes riisi on kypsää ja neste imeytynyt. Poista kanelitanko.
3. Lisää riisin sekaan pieneksi pilkotut taatelit sekä kypsät kikherneet. Lisää maun mukaan pähkinöitä. Lindan versioon upposi manteleita, cashewpähkinöitä ja pistaaseja. Kokonaiset pähkinät on muuten hemmetin helppo operoida pienempään olomuotoon murskaamalla niitä varovasti valkosipulipuristimessa. Ja ei, niitä ei todellakaan ole tarkoitus musertaa puristimesta läpi.

Kookos-kanakastike

400 g broilerin maustamattomia fileesuikaleita
1 tl korianteria
1 tl juustokuminaa
1 tl kurkumaa
1 tl garam masalaa
suolaa
pippuria
1/2 tl ruokosokeria
2 dl kookoskermaa (esim Kara-merkkinen, pahvipurkissa oleva kookoskerma on laatutavaraa!)

1. Sulata pannulla voita ja paista siinä hetki mausteita. Lisää kanasuikaleet ja paista kypsäksi. Lisää kookoskerma ja anna muhia kunnes neste on kiehunut hieman kasaan.