Palataanpa taas kerran elämän perusasioiden äärelle, eli juustokakkujen pariin. Tein muutama viikko sitten tätä suklaista herkkua, joka sai koristeikseen kermavaahtoa ja mansikoita. Hyvän jujun kakkuun toi minttu-Dominoista tehty pohja. Toimii!
Pohja:
300 g minttu-Domino-keksejä
n. 70 g voita
Täyte:
440 g Philadelphia maustamatonta tuorejuustoa
320 g Philadelphia Marabou suklaatuorejuustoa
200 g vaniljatuorejuustoa
1,5 dl sokeria
1 keltuainen
3 munaa
1 rkl vaniljasokeria
Koristeluun:
Mansikoita
Kermavaahtoa
Murskaa minttu-Dominot monitoimikoneessa. Tämä operaatio tosiaan vaatii koneen, tavallisen Digestive-pohjan teko onnistuu ilmankin, mutta Dominoissa oleva täyte ei sekoitu tarpeeksi ilman konetta. Itselläni ei monitoimikonetta ole, joten operoin keksit blenderissä. Homma onnistui kun teki murskaamisen useammassa erässä. Monitoimikoneella tämä onnistuisi kaikkein parhaiten.
Lisää keksimurun sekaan voi, ja painele taikina tasaisesti irtopohjavuuan pohjalle ja hieman reunoille(käytin halkaisijaltaan 25 cm:stä vuokaa).
Tee täyte: sekoita tuorejuustot ja sokeri ilmavaksi, sileäksi massaksi. Lisää keltuainen ja kananmunat yksi kerrallaan tuorejuustomassan joukkoon. Sekoita jokaisen lisäyksen jälkeen hyvin. Lisää lopuksi vaniljasokeri. Kaada täyte pohjan päälle ja paista n. 40 minuuttia 165 asteisessa uunissa alatasolla. Sammuta tämän jälkeen uuni, avaa uuninluukku raolleen ja anna kypsyä jälkilämmössä tunnin verran. Anna jäähtyä ennen koristelua, mieluusti seuraavaan päivään.
Koristele mansikoilla ja kermavaahdolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti