sunnuntai 26. elokuuta 2018

Hania, Kreeta: idyllinen pikkukaupunki meren syleilyssä


Kreetalainen kissa HaniassaKeskiviikko-aamu majapaikassamme Hanian vanhassakaupungissa. Ovikello soi. Vuokra-asuntomme isäntähän se siellä oven takana kolkuttelee ja tuo meille läheisestä leipomosta hakemaansa uunilämmintä juustopiirakkaa. Kreetalainen vieraanvaraisuus on lyönyt meidät ällikällä: yhtenä päivänä majapaikkamme keittiöstä löytyi juustoja ja marmeladia, toisena päivänä keksilajitelma, kolmantena kolkutellaan ovella tuoreen leivonnaisen kera. Tämä oli ensimmäinen matkani Kreikkaan, ja ihastuin kerralla! Tästä postauksesta löydät parhaat matkavinkkini Haniaan.

Hania on erinomainen kohde kaupunkilomailun ystäville. Vanhakaupunki on kompakti ja eloisa, ja siellä riittää kierreltävää useammaksi päiväksi. Itse en ole mikään nähtävyyksien ihmettelijä, minulle riittää idylliset kadut joilta löytyy valokuvattavaa. Kreetalainen ruoka on maineensa veroista, erinomaista ruokaa saa melkeinpä jokaisesta ravintolasta – ainakaan minun kohdalleni ei osunut yhtään hutia.
Ja kun Hania on nähty, tee päiväreissu Rethymnoniin. Bussimatka sinne kestää n. tunnin ja lippu maksoi n. 6 euroa.

Matkavinkit Haniaan


Ravintolavinkit:
Krio Vrisali (Emmanouil Mpalantinou 9): kiva ulkoilmaravintola kaupunginmuurin kupeessa. Ei ahdistavia sisäänheittäjiä. Kolmen hengen seurueemme söi kreikkalaisen lihavadin – iso tarjotin täynnä erilaisia liha- ja kasvisherkkuja jaettavaksi koko pöytäseurueen kesken.
Enetikon (Zampeliou 57): täällä söin matkan parhaan kanagyros –annoksen. Mukava sijainti keskellä vanhankaupungin kujien sokkeloa
Tamam (Zampeliou 49): Tunnelmallinen kellariravintola vanhassakaupungissa. Ruuissa ripaus lähi-idän vaikutteita. Herkullista!

Kaupunkipatikointia:
Kävele kaupungin idänpuoleista rantaa pitkin Tabakarian kaupunginosaan. Rantareitin varrella on upeat maisemat, ja matkaa keskustasta tulee vajaat kolme kilometriä. Me hurautimme paluumatkan takaisin keskustaan bussilla (pysäkki löytyy ainakin Ekklisia Evaggelistria –kirkon vierestä).

Markkinat:
Hanian kauppahalli oli pettymys: kokoelma turistikrääsän myyjiä. Sen sijaan paikallista fiilistä löytyi katumarkkinoilta. Me piipahdimme Akti Kanari -kadun markkinoilla: tarjolla oli paikallisia vihanneksia, hedelmiä, juustoja… Ja tottakai erinomaiseen hintaan ehdottoman aitoja merkkivaatteita (Armanin t-paita 3 euroa only for you my friend). Täältä oli kiva ostaa mansikoita, kassillinen appelsiineja ja muita herkkuja. Katumarkkinoita on eri puolilla kaupunkia eri päivinä – googleta netistä ajankohdat ja sijainnit.

Majoitusvinkki:
Kolmen hengen aikuis-seurueemme majoittui vanhankaupungin ytimessä Odyssey Housessa. Käytössämme oli kolmikerroksinen kaupunkihuvila: pari makuuhuonetta ja keittiö. Hinta ei päätä huimannut näin sesongin ulkopuolella. Omistajapariskunnan vieraanvaraisuus oli sitä luokkaa että moiseen törmää harvoin. Suosittelen!


Hanian satama Kreeta

Kalastaja Hanian satamassa Kreetalla

Kaupunkiloma Haniassa Kreeta

Meren äärellä Hanian satama Kreeta

maanantai 28. toukokuuta 2018

Matkavinkit Kreetalle: Hania ja Rethymnon

Kukkaloistoa Kreeta Rethymno
Myönnetään se nyt heti tässä alussa: olin väärässä. Ja ennakkoluuloinen. Kuvittelin että Kreeta on pelkkä tylsä, yllätyksetön pakettimatkakohde. Kreeta todisti toisin. Lomailin huhtikuun loppupuolella omatoimimatkalla reilun viikon ajan Kreetalla. Matka oli ensikosketukseni Kreikkaan, ja reissun jälkeen totesin että kaikki mitä Kreetasta positiiviseen sävyyn sanotaan, on totta: Kreeta oli keväällä todella kaunis, ruoka huikean hyvää enkä ole millään reissullani törmännyt vastaavanlaiseen vieraanvaraisuuteen ja ystävällisyyteen.
Omatoimimatkani kohteina olivat Hania ja Rethymnon - molemmat idyllisiä pikkukaupunkeja joissa riitti kapeita pikkukatuja koluttavaksi. Tästä postauksesta löydät vinkkejä Kreetan loman suunnitteluun. Myöhemmin tulossa myös tarkemmat vinkit Haniaan ja Rethymnoniin!

Matkavinkit Kreetalle


Mitäpä jos et matkustaisikaan Kreetalle kesällä? Huhtikuu oli täydellinen ajankohta Kreetan-lomalle: saari on keväällä vehreä paratiisi, kun paahtava aurinko ei ole vielä polttanut maisemaa ruskeaksi. Kukkuloilla kukkii villikukat, laaksoissa appelsiinipuut ovat pullollaan hedelmiä. Lämpötila ei nouse tukahduttavan kuumaksi joten samoilu kaupungilla tai patikkapoluilla on miellyttävää. Turisteja ei ole tungokseen saakka - oli ihanaa holjailla hiljaisilla pikkukaduilla ja valokuvata tunnelmallisia kujia seuranani ainoastaan muutama jaloissa kiehnäävä kissa.

Kreetalle ei ole pakko lähteä matkatoimiston rantaloma-pakettimatkalle - saari on nimittäin erinomainen kohde myös omatoimiselle kaupunkilomailijalle. Valitse majoitus rohkeasti kaupungin keskustasta. Sekä Rethymnonissa että Haniassa oli valittavana laaja kattaus majoituspaikkoja vanhankaupungin alueelta, ja hintataso oli ällistyttävän halpa näin matkailukauden ollessa vasta alussa. Rethymnonissa majoituin pienessä boutique hotellissa, Haniassa paikallisten vuokraamassa asunnossa. Molemmissa paikoissa vieraanvaraisuus oli häkellyttävää: milloin huoneeseen oli tuotu omistajan äidin leipomaa appelsiinikakkua, toisena päivänä juustoja ja marmeladia. Yhtenä aamuna ovikello pirahti ja isäntä toi lämmintä juustopiirakkaa jonka oli hakenut läheisestä leipomosta. Mieleenpainuvaa, elämyksellistä, ainutlaatuista!

Kreeta on aktiivilomailijan paratiisi. Patikkareittejä löytyy moneen lähtöön olit sitten kokenut vaeltaja tai kevyempää menoa kaipaava. Kreeta on pinnanmuodoiltaan yllättävän jylhä saari, ja maisemat ovat sen mukaiset: upeat! Kannattaa lähteä tutkimaan maisemia vuokra-autolla: nauti rauhallisista pikkuteistä, pysähdy katsomaan maisemia, kuuntele miten jossain kukkulan rinteillä kulkee vuohilauma kellot kaulassa kilkattaen.

Entäs sitten se kreetalainen ruoka? Jo muutaman päivän jälkeen oli selvää että tämä lienee niitä harvoja matkakohteita maailmassa jossa ravintola löytyy ilman, että ruokapaikan valintaa edeltää armoton suositusten etsinsä netistä, ihmettely ja arpominen siinä pelossa ettei vaan eksytä juuri niihin paikkoihin joissa saa huonoa ruokaa. Ruoka oli joka paikassa todella hyvää, ja parhaissa paikoissa vieläkin parempaa. Ruuasta tuli se fiilis että kreetalaiset ovat aidosti ylpeitä ruuastaan ja ruokakulttuuristaan eivätkä edes kehtaa tarjota huonoa ruokaa. Hintataso oli Suomeen nähden halpa.

Tässä alkusanat Kreetan lomaani - lue seuraavista postauksista tarkempia matkavinkkejä Haniaan ja Rethymnoniin!

Rethymnonin vanhakaupunki Kreetalla

Unohdettujen myllyjen laakso Kreeta Rethymno

Hanian vanhakaupunki Kreeta

Vanha satama Hania Kreeta

Merimaisema Hania Kreeta




torstai 26. lokakuuta 2017

Matkavinkit Souliin, Etelä-Koreaan


Huwonin salainen puutarha Soulissa Etelä-Koreassa
Huwon Secret Garden.
Lähipiirini ilmeet olivat äimistyneitä kun kerroin lähteväni Etelä-Koreaan. Ja kun palatessani kerroin Soulin olevan äärimmäisen siisti, länsimainen, hyvän ruuan ja shoppailun kaupunki, ilmeet olivat edelleen yhtä äimistyneitä. En tiedä minkälainen itsekään oletin kaupungin olevan. Arvelin löytyvän jonkun verran yhtäläisyyksiä Tokioon, ja niin niitä löytyikin: kärjistäen voisi sanoa että Soul on Tokion kliininen serkku, josta on riisuttu kaikki mystisyys, outous ja niiden myötä sydämeen menevä sykähdyttävyys joka Japaniin liittyy. Soulia ei kuitenkaan voi kuitata noin yksinkertaistavalla vertauksella, koska kaupunki on erinomainen matkakohde ihan itsenään, juuri sellaisena kuin se on. Tässä vinkkini miten otat haltuun tämän kaukoidän megacityn.

Matkavinkit Souliin, Etelä-Koreaan


1. Ota metro haltuun ja selvitä etukäteen mitä Soulissa kannattaa nähdä. 
Soul on valtava. Näiden Aasian jättikaupunkien kokoa on mahdoton ymmärtää saati hahmottaa, ja paras keino niiden haltuunottoon on metro. Voit kuvitella että "kävelenpä tästä kaupunginosasta toiseen niinkuin New Yorkissa muinoin koska onhan sekin iso kaupunki". Ei onnistu. Vierekkäisten kaupunginosien välissä on todennäköisesti valtava (lue: Tampereen kokoinen) bisnesalue pilvenpiirtäjineen ja 6-kaistaisine katuineen, ja näillä alueilla talsimalla hukkaat vain energiaasi. Ja usko pois - sitä tarvitset. Kävelyä tulee ihan tarpeeksi vaikka hyödynnätkin metroa paikasta toiseen siirtymiseen. Suosittelen myös pientä porrastreeniä ennen Soulin reissua. Itselläni ei ollut aavistustakaan että Soul on kukkuloiden kaupunki. (Ja että niin harvalla metroasemalla on liukuportaat...)

Kaupunginosa Soulissa Etelä-Koreassa
Bukchon Hanok Village.
Jos olet käyttänyt metroa  missä tahansa muualla, osaat käyttää sitä myös Soulissa: etsi metrokartalta asema jonne olet menossa, valitse oikea linja ja suunta - ei se sen kummempaa ole, vaikka metrokartta näyttääkin hurjalta. Opasteet ovat myös englanniksi ja metroasemat siistejä, turvallisia ja selkeitä. Ostimme lentokentältä elektroniset matkakortit, joihin ladattiin matkarahaa 50.000 wonilla (n. 38€) per nuppi. Se oli yksi matkamme parhaita päätöksiä. Tuo summa riitti meidän tapauksessamme viikon ajan laajamittaiseen metrossa suhaamiseen ja maksoimme sillä myös edestakaiset Limousine Bus -kuljetukset lentokentältä kaupunkiin ja takaisin.

Jokaisella metroasemalla on alueen kartta, josta kannattaa tsekata mistä uloskäynnistä haluaa putkahtaa maan pinnalle. "Mitäs väliä sillä nyt sitten on" -saatat ajatella. Noh, on sillä se merkitys että uloskäyntejä metroasemalla saattaa olla vaikkapa 12 ja kauimmaiset saattavat sijaita kilometrin päässä toisistaan.
Selvitä etukäteen viehättävät kaupunginosat ja nähtävyydet. Et tule löytämään niitä jos vain holjailet ja fiilistelet päämäärättömästi siellä täällä. Edellämainittu tekniikka tepsii Pariisissa tai Berliinissä, mutta ne ovat kooltaan pikkukyliä Souliin verrattuna.

2. Tutustu kaupunkiin kaupunginosa kerrallaan.
Soulissa on monia persoonallisia, toisistaan sopivasti eroavia kaupunginosia. Tässä kaksi suosikkiani:

Hongdae:
Vilkas yliopistokaupunginosa. Paljon ravintoloita, kahviloita ja iltaelämää.  Tule tänne iltasella kuljeskelemaan katuja päämäärättömästi ja ruokailemaan; väitän että täällä on enemmän ravintoloita kuin olet koskaan elämäsi aikana missään nähnyt.

Myeongdong:
Katuruokaa ja kosmetiikkakauppoja. Täydellinen paikka shoppailulle, etenkin kenkäkaupat ja kosmetiikkaliikkeet hyvin edustettuina, seassa muutama länsimainen ketjuliike (ainakin H&M, Zara, Forever21). Täällä saa helposti kulumaan puoli päivää ostosten parissa ja kosmetiikkaliikkeiden agressiivisia sisäänheittäjiä vältellessä (kyllä, luit oikein. Enpä tiennyt tälläistäkään ilmiötä olevan olemassa). Päivän kääntyessä iltaan kadut täyttyvät sadoista katuruokakojuista joista saa ihania herkkuja edulliseen hintaan.
Myeongdongin nykyaikaisilta ostoskaduilta on lyhyt kävelymatka toisenlaiseen ostosparatiisiin: sokkeloiseen Namdaemunin torikortteliin, jossa kaupataan kaikenlaista rompetta taloustavaroista vaatteisiin hieman perinteisemmässä miljöössä.

3. Nauti ruuasta.
Soulissa on niin paljon ravintoloita, kahviloita, jälkiruokabaareja ja katuruokakojuja että viikon matkan saisi helposti kulumaan pelkästään syömiseen. Ravintolaruokailua leimasi yhteisöllisyys: monessa ravintolassa ruokalista oli laadittu siten, että annokset on tarkoitettu esim. kahdelle henkilölle niin hinnan kuin kokonsakin perusteella. Yksin syöminen tuntui olevan täysin vieras ilmiö. Tyypillisenä esimerkkinä tästä ruuan jakamisesta tottakai korealaiset BBQ-paikat sekä frittikanapaikat. Ruoka oli joka paikassa erinomaista mutta onhan se tällaiselle länsimaiseen, yksilöä painottavaan kulttuuriin tottuneelle kermaperseelle melkoinen järkytys että monessa paikassa ruoka oli valittava kompromissina partnerin kanssa (aijai, nyt naurattaa! Tähän voisi laittaa meemi-kuvan "first world problems"). No, joka tapauksessa: eipä voi kuin toivottaa onnea ravintolan etsintään pariskunnille, joiden ruokamieltymykset poikkeavat toisistaan radikaalilla tavalla.

Gyeongbokgung -palatsin alueella Soulissa Etelä-Koreassa
Gyeongbokgung -palatsialue.

4. Virkisty metsässä
Kaupungin sykkeestä on välillä mukava päästä luonnon helmaan. Suosikkipaikkani olivat nämä:

Huwonin salainen puutarha Changdeokgungin palatsialueella.
Valtava metsäinen, kuninkaallinen puutarha-alue, josta löytyy lampia, paviljonkeja ja ennenkaikkea luonnon rauhaa. Puutarhaan pääsee vain opastetulla kierroksella, lippukoju oli puutarhan portin lähellä.

Seoul Forest.
Kiva retkikohde kun suurkaupungin humu alkaa kyllästyttää ja kaikki "pakolliset" jutut alkaa olla nähtynä. Soulin vastine New Yorkin keskuspuistolle. Puisto näytti olevan paikallisten keskuudessa suosittu piknik-paikka. Jälkikäteen ajatellen olisi ollut viisasta vuokrata pyörä ja ottaa mukaan eväät - näin retkipäivä olisi ollut vieläkin mukavampi.

5. Muut tärpit:

Ihwa Mural Village: kaupunginosa Naksam-vuoren rinteellä, entinen slummi joka sai uuden elämän taideprojektin myötä. Katu- ja seinämaalauksia, pikkuputiikkeja, hemmetisti portaita ja vielä vähän lisää portaita, mutta palkintona hienot näkymät kaupunkiin. Lähin metroasema on Hyehwa, jonka ympäristö kannattaa myös tsekata: kivaa, eläväistä seutua.

Namsan-vuori: täällä sijaitsee Soul Tower eli paikallinen vastine Näsinneulalle. Näkötorni ei kiinnostanut mutta alue muuten kyllä. Hienot näkymät kaupunkiin vaikkei Soul Toweriin nousisikaan.
Helpota elämääsi, osa 1: nouse vuorelle bussilla.
Helpota elämääsi osa 2: nouse vuorelle kaapelivaunulla.
Voin rehellisesti sanoa ettei kuntoni olisi riittänyt sen porrasmäärän nousemiseen joka olisi vaadittu kohteeseen pääsemiseksi kävellen. Meidän valintamme oli bussilla ylös, kävellen alas. 


Dongdaemun Market: paikallinen, valtavankokoinen, perinteinen markkina-alue. Tähän osaan kaupunkia olisin halunnut perehtyä enemmän - paikka oli kiinni käyntimme aikaan juhlapyhien takia ja se jäi harmittamaan. Vierestä löytyy Gwangjangin ruokahalli: tervemenoa, te rohkeat travellerit, maistelemaan paikallisia herkkuja. Mun raja meni jossain siinä "porsaankallojen ja aivohyytelöiden välimaastossa" kuten matkakumppanini osuvasti tokaisi. Kutsukaa nössöksi turistiksi mutta multa jäi hallin sapuskat syömättä. Siitä huolimatta (ja juurikin sen takia ettei tämä perinteinen paikka ole antanut turistien vaatimuksille tippaakaan periksi): upea tunnelma ja näkemisen arvoinen paikka!

Hotellivinkki: En voi korostaa hotellisijainnin merkitystä Soulissa. Valitse hotelli, joka sijaitsee keskellä eläväistä aluetta. Näin pääset helposti nauttimaan kaupungista, ilman että jokaista iltakahville lähtöä edeltää hortoilu metroasemilla ja metromatka jonnekin suuntaan suurkaupunkia. Meidän valintamme oli Metro Hotel Myengdong, jota voin suositella kaikin puolin, etenkin sijaintinsa takia.


Näkymät Namsan-vuorelta Soulissa
Näkymät Namsan-vuorelta.







Huwon Secret Garden Soulissa Etelä-Koreassa
Huwon Secret Garden.







Näkymät Namsan-Vuorelta Etelä-Koreassa
Urban nature.






Kaupunkiloma Soulissa Etelä-Koreassa
Kaupunkinäkymiä.







Namdaemun market Soulissa Etelä-Koreassa
Namdaemunin vilinää.







Ruokaa Soulissa Etelä-Koreassa
Ruokaa!







Bongeunsa-temppeli Soulissa Etelä-Koreassa
Bongeunsa-temppeli.

tiistai 17. lokakuuta 2017

Matkavinkit Sloveniaan: Bled-järven alue


Vintgarin rotko Sloveniassa
Vintgarin rotko Bledissä.
Palaan vielä kevään roadtrippiin Sloveniassa (lue aikaisemmat kirjoitukset täältä ja täältä). Slovenia-roadtrippimme päättyi viikon reissaamisen jälkeen Bled-järvelle, ja tästä postauksesta löydät vinkit Bledin alueelle. Parasta Slovenissa oli monimuotoisuus: muutaman tunnin ajolla pääsi rannikon tunnelmallisista pikkukylistä alppimaisemiin. Bled lienee Slovenian tunnetuin matkakohde: pikkukaupunki Juliaanisten alppien äärellä, vetonaulanaan Bled-järvi ja hienot vuoristomaisemat. Keväällä matkailijoita oli maltillinen määrä, voin vaan kuvitella millainen vilske täällä on sesonkiaikaan. Itse kaupunki ei nyt välttämättä ole kaikkein idyllisin, mutta sen ympäristö kylläkin.

Matkavinkit Bledin alueelle


1. Kierrä Bled-järvi kävellen. Bledin kaupunki sijaitsee aivan järven äärellä, joten leppoisa järvenkierros on helppo toteuttaa ilman että täytyy lähteä autolla tai bussilla kohteeseen. Nauti hienoista maisemista, valokuvaamisesta ja leppoisasta kävelystä. Kierros vie tunnin-puolitoista.

2. Tee päiväretki Bohinj-järvelle. Ota auto alle ja aja naapurikylään ihmettelemään tätä upeaa alppijärveä. Matka Bledistä Bohinjiin vie puolisen tuntia. Tai veisi, jos malttaisi olla pysähtelemättä kesken matkan. Tie vie halki idyllisten laaksojen: pikkukyliä, niityillä hevosia, taustana lumihuippuiset vuoret. Bohinj-järvi on kristallinkirkas ja vuoret heijastuvat siitä upeasti. Täydellinen valokuvauskohde!

3. Patikoi Vintgar Gorgella eli Vintgarin rotkolla. Tämä kohde pääsee kaikkien aikojen luontokohteiden listallani top kolmoseen. Upea kohde! Rotko sijaitsee nelisen kilometriä Bledin keskustasta, ja patikointireitin alkupäähän pääsee autolla. Rotkoalueelle on pieni pääsymaksu. Kävelyreitti kulkee rotkon pohjalla, ja se seuraa rotkossa kuohuvaa, smaragdinvihreää jokea. Suurin osa kävelystä tapahtuu puisilla silloilla jotka kulkevat rotkon reunoja myöten ylittäen välillä virran. Reitti kulkee rotkon päästä päähän, ja edestakainen matka on vajaat 4 kilometriä. Luontomatkailijan ehdoton käyntikohde!

4. Jos aikaa jää, piipahda lähiseudun pikkukylissä. Krajnska Gora on aktiivilomailijan kohde maastopyöräily- ja laskettelukeskuksineen, Skofja Loka puolestaan todella idyllinen pikkukaupunki jonka kävelykeskustassa oli mukava istuskella kahvilassa nauttimassa auringosta ja jäätelöannoksesta.

Hotellivinkki Blediin:
Majoituimme Best Western Premier Hotel Loveciin. Erinomainen sijaitsi keskustassa, järvelle kivenheitto, kaupungin ravintolat ja kahvilat käden ulottuvilla. Hotellin buffet-aamiainen on parhaita, ellei jopa paras, joita olen reissuillani nauttinut. Suosittelen!

Bledin linna kohoaa Bled-järven ylle.
Bled-järvi
Idyllinen Skofja Lokan pikkukaupunki Sloveniassa
Skofja Lokan idyllinen pikkukaupunki.



Bledin järvimaisemia Sloveniassa
Bled-järvi.


Bohing-järvi Sloveniassa
Bohinj-järvi.


Alppimaisemia lähellä Blediä Sloveniassa
Alppimaisemia lähellä Blediä.


Patikointia Vintgarin rotkolla Sloveniassa
Vintgar Gorge.


Patikointia Vintgarin rotkolla Sloveniassa
Vintgar Gorge.












maanantai 5. kesäkuuta 2017

Matkavinkit Ljubljanaan, Sloveniaan


Kirjoitin viime viikolla Slovenian roadtripistäni (lue lisää täältä), ja lupasin palata tarkemmin Ljubljanan, Slovenian pääkaupungin, tunnelmiin.

Viivyimme kaupungissa kolme päivää, ja se oli täsmälleen sopiva aika kaupungin haltuunottoon. Jos suunnitelmissasi on viettää Ljubljanassa yhtään pidempi aika, suosittelen ehdottomasti että teet vaikkapa päiväretkiä kaupungista esimerkiksi rannikolle Piraniin tai vuoristomaisemiin Blediin, koska a.) ne ovat hienoja paikkoja ja b.) muuten saattaa käydä aika pitkäksi.


Kukkaloistoa Tivoli-puistossa Ljubljanassa
Tivoli-puisto.
Ljubljana on hieman Tamperetta isompi, kompakti kaupunki, ja helposti haltuunotettavissa parissa päivässä. Suora lento Helsingistä kesti alle 3 tuntia. Lentokentältä pääsi alle kympillä Airport Shuttlella suoraan hotellin oven eteen. Matka keskustan ytimeen vei reilut puoli tuntia.

Kaupunkia halkoo Ljubljanica-joki, mikä tekee keskustasta todella idyllisen: jokivarsi on katukahviloita ja ravintoloita pullollaan ja lukuisilta silloilta saa hienoja valokuvia kun upeasti restauroidut kauniit rakennukset heijastuvat jokeen. Majoitus oli kallista verrattuna moneen muuhun Euroopan pääkaupunkiin, ruoka ja juoma puolestaan Suomen hintatasoa edullisempaa. Kaupunki on siisti, viihtyisä ja englannilla pärjää hienosti.

Varsinaisia ”supernähtävyyksiä” kaupungista ei löytynyt, mutta minulle nähtävyydeksi riitti vanhassakaupungissa talsiminen ja jokivarren kahviloissa istuminen. Ljubljanan linna tuli katsastettua, se sijaitsee kukkulalla vanhankaupungin kupeessa ja sinne pääsi kätevästi funiculuuri-hissillä muutaman euron hintaan. Linnalta takaisin vanhaankaupunkiin pääsi helposti kävellen kivaa, metsäistä reittiä. Valitettavasti täytyy sanoa ettei tästä linnareissusta tullut elämää suurempaa turistikokemusta: maisemat linnalta olivat odotettua vaisummat ja jäävät kakkoseksi aika monelle muulle linnakukkulalle Euroopassa.

Sama päti oikeastaan Ljubljanaan ylipäänsä: kiva ja idyllinen kaupunki mutta jää jollain tapaa kakkoseksi kaikessa. Missään ei varsinaisesti ollut mitään vikaa, mutta kaiken oli jo nähnyt hienompana muualla. Jokimaisema on hieno, mutta jos pitäisi suositella kaupunkeja veden äärellä, kehottaisin sinua matkustamaan Belgian Bryggeen. Ljubljanan linnakukkula on ”ihan kiva”, mutta jos kaipaat linnakukkulalta avautuvia komeita maisemia, mene vaikkapa Saksaan Heidelbergiin tai Unkariin Budapestiin. Ljubljana on erinomainen kohde jos olet reissannut Euroopassa paljon ja nähnyt Krakovat, Prahat, Budapestit, Wienit ynnä muut Keski-Euroopan peruskohteet, ja mietit ”mihinköhän seuraavaksi?”. Suuntaa Ljubljanaan pitkäksi viikonlopuksi: ota rennosti, löydä persoonallisia kahviloita ja ravintoloita ja nauti kaupunkilomasta ilman pakonomaista tarvetta juosta nähtävyydestä toiseen.


Tässä muutama tärppi Lubljanaan:



1. Open Kitchen street food -tori.
Ajoita matkasi niin että pääset joka perjantai pidettävälle Open Kitchen -ruokatorille. Ljubljanan keskustori täyttyy lukuisista ruokakojuista: valinnanvaraa on valtavasti ja mahtava grillatun lihan tuoksu ja iloinen meininki täyttävät pimenevän illan. Tämä on Ljubljanaa parhaimmillaan!

2. Pari aamiaispaikka-vinkkiä: majapaikassamme ei ollut tarjolla aamiasta joten etsimme joka aamu houkuttelevan kahvilan. Teehuone Cajna Hisa (Stari Trg 3) sijaitsee vanhassakaupungissa ja oli erinomainen valinta: perinteinen, ei mitään trendi-kikkailuja, hyvä valikoima aamiaiseksi kelpaavia juttuja, kaunis sisustus ja kaiken lisäksi halpa. Näytti olevan paikallisten suosiossa. Toinen löytö oli Le Petit Cafe (Trg Francoske Revolucije 4). Tämä oli todellinen aamiaisenystävän unelma: listalla paljon erilaisia kananmunaruokia, kyytipojaksi herkullisia croissanteja, tuorepuristettua appelsiinimehua... Yksi parhaista aamiaisista koskaan. Suosittu paikka, kannattaa tulla tarpeeksi aikaisin tai varata pöytä ettei jää ilman.

3 Metelkova mesto (Metelkova Ulica 10). Taiteilijayhteisö on vallannut vanhat armeijaparakit käyttöönsä, ja paikasta on muodostunut vaihtoehtoisen taiteen tyyssija. Inspiroiva paikka valokuvauksen harrastajalle.

Ljubljanan jokivarren maisema.Vanha kaupunki Ljubljana, Slovenia


Kaupunkilomalla Ljubljanassa, Sloveniassa

Kaupunkilomalla Ljubljanassa, Sloveniassa


Taidetta Metelkova mestossa Ljubljanassa
Metelkova mesto.

perjantai 26. toukokuuta 2017

Roadtrip Sloveniassa

Lomailin huhtikuussa Sloveniassa: reilun viikon aikana vuokra-auton mittariin kertyi n. 800 kilometriä kun kiersimme maata rannikolta alppimaisemiin, ja mahtuipa kierrokseen myös piipahdus Kroatian puolella. Slovenia oli minulle uusi tuttavuus ja yllätti positiivisesti. Mieleen jäivät erityisesti Adrianmeren rannikon pikkukylät, suosikkini niistä idyllinen Piran. Bled-järven ympäristö alppimaisemineen oli huikean kaunista seutua. Slovenia on pieni maa ja viikossa ehtii helposti ajaa eri puolille maata ilman että istumalihakset ovat aivan puuduksissa. Huhtikuun puoliväli oli hyvä ajankohta reissulle, varsinkin kun en ole mikään hellenarkkari: sää oli kuin Suomessa alkukesällä, aurinkoisimpina päivinä 20 asteen tuntumassa. Turistikausi ei ollut vielä täydessä vedossaan, joten pikkukylien idyllistä, katukahviloista, rantaterasseista ja pikkuteistä sai nautiskella rauhassa ilman pahempaa ryysistä.

Tässä Slovenian roadtrippimme matkaohjelma ja tietysti hyviä matkavinkkejä, jos suunnittelet matkaa Sloveniaan:

Lomalla Kroatiassa, Porec.
Porec, Kroatia.
1. Ljubljana: Slovenian pääkaupunki on kätevä aloituspaikka roadtripille. Suorat lennot Helsingistä, lentoaika alle 3 tuntia. Ljubljanan matkavinkkeihin palaan erikseen seuraavassa postauksessa.
2. Autolla kohti Adrianmeren rannikkoa. Koska välimatkat ovat pienessä maassa lyhyet, ehti siirtymien aikana nähdä yhtä sun toista. Piipahdimme matkalla Postojnan tippukiviluolilla. Jos olet kiinnostunut luonnonihmeistä, tämä kannattaa ottaa osaksi matkaohjelmaa. Maan uumenista löytyy pakahduttavan upea luolasto.
2. Rovinj, Kroatia. Kaunis, romanttinen merenrantakaupunki, valokuvaajan unelma. Paljon ihania kalaravintoloita!
Rovinjista teimme päiväreissun Pulaan: se oli harmittavan mitäänsanomaton kaupunki, paikka vailla minkäänlaista persoonaa. No, tulipahan räpsäistyä pakollinen valokuva kaupungin suosituimmasta nähtävyydestä, roomalaisesta amfiteatterista.
3. Piran, Slovenia. Slovenian rannikon helmi: persoonallinen, kaunis ja vähän rosoinen. Kaupunki täynnä tunnelmaa ja valokuvauksellisia, kapeita kujia. Ihana paikka!
4. Bled-järvi, Slovenia. Matka jatkui rannikolta kohti sisämaata ja alppimaisemia. Pohjois-Sloveniassa, lähellä Itävallan rajaa, maisevat muuttuivat jylhiksi, ja lumihuippuisissa vuorissa riitti ihmettelemistä. Bled oli hyvä tukikohta, josta oli helppo ajella katsomaan alueen luonnonihmeitä. Palaan Bledin matkavinkkeihin myöhemmin erillisessä postauksessa.

Kaikenkaikkiaan Slovenia osoittautui täydelliseksi roadtrip-maaksi: sopivasti yllätyksellisyyttä yhdistettynä siihen että kaikki oli sujuvaa, siistiä ja toimivaa. Ruoka oli hyvää ja halpaa, ihmiset äärimmäisen mukavia, ja englantia osattiin melkein missä vaan menit sitten hipsteriravintolaan Ljubljanassa tai pikkukylän ainoaan ravintolaan paikkakunnalla jonka nimeä et osaa lausua. Slovenia yllätti minut, ja suosittelen että matkustat sinne mahdollisimman pian - toistaiseksi tämä on vielä paikka joka ei ole se ilmiselvin turistikohde, ja se on osa Slovenian ainutlaatuista viehätystä: pääset etsimään ja löytämään paikkoja, joita ei ole vielä puhkikulutettu Instagramissa.


Roadtrip Sloveniassa: Piran.
Idyllinen Piran, Slovenia.
Roadtrip Sloveniassa: Piran.
Auringonlasku Piranissa, Sloveniassa.


Roadtrip Sloveniassa: Piran.
Piran, Slovenia.


Roadtrip Sloveniassa: Krajnska Gora, Slovenia.
Slovenian Alpit. Krajnska Gora, Slovenia.


Roadtrip Sloveniassa: Skofja Loka, Slovenia.
Skofja Loka, Slovenia.


Rovinj, Kroatia.
Rovinj, Kroatia.

torstai 9. helmikuuta 2017

Testissä Tammerin aamiainen

Aamiaistestailuni saivat jatkoa viime viikonloppuna, kun vuorossa on testikäynti Radisson Blu Grand Hotel Tammeriin. Olen käynyt Tammerissa vuosien saatossa työn puolesta useita kertoja, ja paikan siirryttyä viime vuonna Radisson -ketjuun odotukset aamiaisen suhteen kasvoivat: hotelliaamiais-kategoriassa Radissonit ovat nimittäin kokemukseni mukaan omaa luokkaansa.
No, miten kävi tänä lauantaisena pakkasaamuna Tampereella? Aloitetaan hinnasta: 21 euroa. Sillä hinnalla on lupa odottaa melkoista kattausta.
Ensin hyvät puolet. Miljöö on upea. Kaikki huokuu vanhanajan loistoa ja tyylikkyyttä - tämän hienompaa hotellimiljöötä et Tampereelta löydä. Aamiaisen esillepano on tällaiselle esteetikolle mannaa. Purkkeja ja purnukoita. Leivät esillä ihanissa paperipusseissa. Smoothiet tarjoillaan söpöistä pikkupurkeista kera pillin. Kaunista ja ihanaa. Tarjolla on monipuolinen valikoima kylmiä ja lämpimiä aamiaisruokia.
Sitten ne huonot puolet. Tässä kohdassa voidaan palata hintaan: 21 euroa. Kuinka monta huonoa puolta saa olla aamiaisessa josta maksat 21 euroa? Aivan. Ei kovin montaa. Noh, kovin montaa niitä ei onneksi ollut, muuta sen verran kuitenkin että mieleen hiipi epäilys josko tämä aamiainen ei sittenkään ole hintansa väärti. Esimerkkinä croissantit: kuivia, kylmiä, todennäköisesti eilisiä, yön yli jääkaapissa levänneitä. Ei hyvä. Tai niin kovat suklaakeksit, ettei hampaat meinanneet pystyä niihin. Syömättä jäivät.
Lopputulos: periaatteessa kaikki on erinomaista. Jos olisin ollut hotellivieras jonka huonehintaan sisältyy aamiainen, olisin ollut enemmän kuin tyytyväinen. Silti ei voi olla miettimättä onko tässä käsillä hienoon krumeluuriin ja ulkomuotoon puettu tavallinen hotelliaamiainen? Odotukset olivat kovat, ja ne täyttyivät melkein.

Lisää aamiaisasiaa löydät täältä: lue miten aamiaistestissä pärjäsi Tampereen Lapland Hotel.

Aamiaista Radisson Blu Grand Hotel Tammerissa

Aamiaista Radisson Blu Grand Hotel TammerissaAamiaista Radisson Blu Grand Hotel Tammerissa





Aamiaista Radisson Blu Grand Hotel Tammerissa