Idea nugeteista löytyi amerikkalaisia ruokablogeja kahlaamalla, suomenkielisen reseptin nappasin Rouva Pippurin blogista (tässä olisi linkki kyseiselle sivulle jos tällä kirotulla mobiililaitteella sen saisi tehtyä...). Muokkasin reseptiä hieman mausteiden osalta.
1 pkt (500-600 g) maustamattomia broilerin fileepihvejä
1,5 dl voita sulatettuna
1-3 valkosipulinkynttä oman toleranssin mukaan
2 dl korppujauhoja
1 dl Parmesanjuustoa raastettuna
Suolaa
Pippuria
Savupaprikajauhetta (hahaa! Teenkö mitään ruokaa enää ilman tätä? En!)
Yrttejä, esim. persiljaa tai basilikaa
Päälle:
Parmesanjuustoraastetta
Leikkaa broilerin fileepihvit suikaleiksi (yhdestä pihvistä n. neljä pitkulaista palaa).
Sulata voi ja hienonna joukkoon valkosipulia.
Sekoita keskenään toisessa astiassa korppujauhot, Parmesanjuusto ja mausteet. Meikäläisen kaapista oli tietenkin korppujauhot loppuneet, mutta ei hätää: löysinpä pari päivää vanhaa leipää josta murustelin omat korppujauhot. Hyvää tuli!
Pyörittele kanaviipaleita pala kerrallaan ensin voissa, sen jälkeen korppujauho-juustoseoksessa. Asettele palat uunipellille.
Ripottele kunkin palan päälle vielä hieman Parmesanraastetta.
Paista kananugetteja 225 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti