lauantai 29. syyskuuta 2012

Suppilovahverokeitto

Kun kolme viikkoa taukoamatta jatkunut sade armollisesti tänään hetkeksi taukosi, ja ihana syysaurinko pilkisti pilvien takaa, oli hyödynnettävä tilaisuus ja lähdettävä metsäretkelle. Ensin ohjelmassa oli syrjäisen karpalosuon valloitus, saaliina sieltä 3 litraa marjoja. Ohimennen tarttui matkaan myös 6 litraa suppilovahveroita. Suppilovahveroiden kerääminen on antoisaa puuhaa: niitä löytyy yleensä helposti ja valtavia määriä. Harmi vain, että karsastan niitä jostain syystä ruuanlaitossa. Työkaveri kehui Koskenlaskija-sulatejuustolla höystettyä, perinteistä suppilovahverokeittoa, joten päätin testata josko sillä pääsisi eroon tästä suppilovahveroiden vieroksumisesta. Lopputulos: toimii!

1 litra tuoreita, kokonaisia suppilovahveroita
1 sipuli
Reilu nokare voita
4 dl vettä
2,5 dl kermaa
125 g Koskenlaskija-sulatejuustoa (voimakas)
Suolaa
Valkopippuria
Timjamia
Suurustamiseen jauhoja ja tilkka vettä

Pilko sienet pieniksi paloiksi. Laita sienet kattilaan, ja anna porista kunnes lähes kaikki neste on haihtunut. Lisää nokare voita sekä pieneksi pilkottu sipuli. Kuullota kunnes sipuli on kypsynyt. Lisää vesi, Koskenlaskija ja mausteet. Anna porista hiljalleen puolisen tuntia. Lisää lopuksi kerma ja suurusta sopivan paksuiseksi. Tarkista maku ja tarjoile!
Sienikeitto
Sieniä korissa keittoa varten

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti